-Piia
2013/04/05
Ihan vähän väriä
-Piia
2013/04/04
Mukavuusalueella
Totuttelen vielä hieman pastellisävyiseen tehosteväriin olohuoneessamme. Näin kuitenkin paikallisessa viherliikkeessä ihania maalattuja peikonpähkinäpensaan oksia, minkä seurauksena maalasin meillekin muutaman.
Liikkeessä oli myös eri värisiä maalattuja risukimppuja, jotka näyttivät mainiolta; pinkkiä, turkoosia, oranssia, minttua, violettia...
-Paula
Oksat asettelin lasten mummun maalaamaan pieneen maljakkoon. Mummu tietää, miten pidän Amforan keramiikasta, joten hän oli maalannut meille myös mustavalkoisia astioita.
Liikkeessä oli myös eri värisiä maalattuja risukimppuja, jotka näyttivät mainiolta; pinkkiä, turkoosia, oranssia, minttua, violettia...
-Paula
2013/04/02
Pitkästä aikaa pipo
Tuntuu, että siitä on taas ikuisuus kun olen ompelukoneen viimeksi pöydälle nostanut! Aurinkoisen sään innoittamana sain tänään aikaiseksi nopeana iltaompeluna pirteän pipon kevään ulkoiluun, johon farkkutasku on lainattu isin vanhoista farkuista.
Ompelin jo viime syksynä muutaman samantyylisen farkkutaskupipon, jotka jäivät silloin postaamatta koska kuvausassari ei ollut kovin yhteistyöhalukas! ;) Tykkään taskuideasta edelleen, omaakin pipovarastoa täytynee siis kasvattaa!
-Piia
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)