2012/08/28

Ensimmäinen tehty!

Haastelistauksessa pohdimme Piian kanssa, millaisia asioita olisi hyvä saada pois keskeneräisten töiden listalta. Sain vihdoin tartuttua toimeen, ja spraymaaliin:


Ensin mielin maalata kynttilänjalat eri pastellisävyissä, mutta koska laiskotti, enkä jaksanut tehdä vaalean värin vaatimia pohjatöitä, päädyin mattamustaan.

Aikaisemmat kokeiluni spraymaalauksesta ovat olleet huonoja; maali on valunut noroina ja pinta jäänyt epätasaiseksi. Nyt onnistui niin vähällä vaivalla ja suhteellisen hyvin, joten mietin, onko aiemmin vikana ollutkin maali? Onkohan spraymaaleissakin eroja?

Paula

6 kommenttia:

  1. Minulla olisi myös yksi kynttilänjalka odottamassa maalausta. Meinasin kokeilla liitutaulumaalia sienellä töpöttäen. En tiedä, onko siinä mitään järkeä :D Ehkä kokeilen sitä ensin vaikka pohjaan. Se minun kynttilänjalkani kun on käsintehty ja puu ei näytä olevan kovin hyvälaatuista, joten taidan laittaa maalilla hieman tekstuuria.

    VastaaPoista
  2. Mieheni joskus sanoi että spreijaamalla ohuita monta ohutta kerrosta saa tasaisen tuloksen (paksu kerros aiheuttaa valumia). Siihen, kuinka niitä ohuita kerroksia saa aikaan, en vielä ole löytänyt vastausta.. ehkä harjoittelemalla..? :) Varmasti on myös eroa maaleissa. Ainakin honkkarissa oli spraymaaleja 4 e/kpl ja 14 e /kpl. Kai kympin ero hinnassa jossain tuntuu, luulisin.

    Hienolta näyttävät jalat mustina.

    VastaaPoista
  3. Tulipa niista kivat!
    Spraymaaleissa ON eroja, hinta/laatusuhde pitaa kutinsa ja harmillisesti halvemmat spraymaalit eivat ole kovinkaan hyvia.Itsekin olen hairahtunut halvan hinnan houkuttamana ostamaan ja jalkeenpain harmittanut kun tuunaukset ovat joutuneet roskiin. Oppia ika kaikki!

    VastaaPoista
  4. Maaleissa todella on eroja! Ainut vaan, etten ole vieläkään löytänyt oikeasti valumatonta maalia - oon kokeillut sekä niitä halpoja 3,5e purkkeja, sekä niitä automaalejakin. Voitko vinkata mitä se sun käyttämä maali on, jos kokeilisin sitä sitten seuraavaksi? =)

    VastaaPoista
  5. Kivan näköiset kynttilänjalat!
    Kyllä noissa tosiaan on eroja mutta halvoillakin saa ihan hyvää jälkeä pienellä harjoituksella ja kärsivällisyydellä ja ennen kaikkea niillä ohuilla kerroksilla! =)

    VastaaPoista
  6. Näytti olevan Maston merkkinä, mutta lieneekö helpompi, kun on mattaväri? En ole oppinut suihkuttamaan ohkaisesti, mutta tämän kanssa ei silti ollut ongelmia. Vai oliko tuuria tai viimeisien kesäisten päivien taikuutta?

    -Paula

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.