2009/08/21

Epätoivonen hemmamamma

Taisin mainita, että Sinkkuelämää ei ole ihan minun sarjani. Niinpä edelliset kauppakassit menivät maailmalle ja jätin itselleni vain yhden "valuvirheisen". Tavallinen piirtoheitinkalvo ei kovin montaa kertaa käsittelyäni kestänyt ja lopulta repesi. Sitten piti keksiä jotain muuta.

Täydelliset naiset on sarjana enemmän makuuni ja suosikkihahmoni on ihanan neuroottinen Bree. Siitä painoin itselleni kauppakassin.


Ensin käytin Googlen kuvahakua ja etsin mieleisiäni kuvia. Sitten muokkasin niitä ja kopioin kalvolle. Lopuksi töpötettiin väriä.


Toiseen kassiin kokeilin lisätä korostuksia pinkillä glitterivärillä, mutten tiedä, kumpi oli parempi. Pöydällä odottaa vielä muutama muukin täydellinen nainen, joten katsotaan syntyykö näistä sarja. Tosin sinällään huono kauppakassi, että luulen miehen kieltäytyvän näiden käytöstä.

-Paula

1 kommentti:

  1. Tää on kyllä tosi hieno myös. Erityisesti toi glitteröity! Voi, kun itsekin jaksaisi jotain tehdä taas, siis muuta kuin ohjeen mukaista neulontaa.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.