2015/03/20

vielä eteisen järjestystä



Eteisen järjestystä olen miettinyt useampaankin otteeseen (1, 2). Tavoitteena on saada sisääntulosta toimiva ja siisti. Pieniä muutoksia on tapahtunutkin miettiessä sitä isoa: onko korkea liukuovikaappi pakko hankkia tuohon sisääntuloonkin. Ihan lähellä on liukuovikaappi ulkovaatteille, mutta lasten kasvaessa alkaa se jäädä pieneksi! Joko olisi systemaattisemmin kuskattava tavaroita, jotka eivät ole juuri silloin käytössä vaatehuoneeseen tai keksittävä jotain muuta.



Mutta niitä pieniä juttuja. Eteisen seinälle on nyt tupsahtanut toinenkin Iittalan Aitio, tällä kertaa raikkaan keltaisena. Käytin tähän viime kuussa kanta-asiakkaan alennuskupongin. Toisin kuin edelliselle Aitiolle, tälle ei ollut valmista tehtävää, mutta halusin sen siihen "näön vuoksi" tasapainottamaan seinää. Ja kuinka ollakaan, sehän oli kaipaamani mahdollisuus tuoda aulaan myös jotain vihreää! Haaveissa olevan roikkuvan kasvin tehtävään valittiin lankaköynnös, josta kasvien sarjamurhaajana tunnettu emäntä toivoo osaavansa kasvattaa vielä isomman ryöppyävän vihreän putouksen.


Hyvänä aamuna eteisessä on siis kaikki paikoillaan ja järjestyksessä odottamassa lähtöä töihin ja päiväkotiin. Lasten reput on pakattu ja omaksi luottolaukukseni valikoitunut Baggun Duckbag naulakossa. IKEAn turkoosi puolipallo kätkee sisäänsä ostoskassit ja Mixrackin kenkäteline on mielestäni niin nätti, että sitä voi pitää esilläkin. Avohyllyjen mustat IKEAn pesuvadit on tarkoitettu käytössä oleville pipoille ja lapasille, mutta liian usein huomaan niiden pursuilevan yli äyräidensä. Tällaisena aamuna eteisen avaruus ilman korkeita kappeja miellyttää, mutta selaisena aamuna kun vaatteet ja kengät kasaantuvat eteiseen röykkiöiksi, olen taas eri mieltä. Voisinkohan saada molemmat, avaran eteisen kaapeilla?

-Paula

6 kommenttia:

  1. Ihanan selkeältä näyttää. Kaappiin en osaa sanoa mutta ainahan sitä kaappitilaa tarvitaan. Mistä on tuo valkoinen naulakko?
    minna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on totta, ja olenkin niin kahden vaiheilla! Valkoinen naulakko on aikoinaan Kodin1:stä ostettu.

      -Paula

      Poista
  2. Ainakin meidän eteisen kaaokseen olisi kaapille tarvetta. Mutta eteinen on huippukapea.
    Ihanan valoisa ja raikas eteinen teillä! Takkeja varten kaappi olisi varmasti hyvä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Aikanaan suunnitteluvaiheessa päätin poistaa "tuulikaapin" seinän saadakseni avaruuta, mutta silloin tosiaan lähti myös kaapit. Takit ehkä mahtuvatkin kaappiin, joka on tuossa kulman takana, mutta kenkämeren ja pipojen, lapasten jne. kesyttäminen alkaa olla työlästä.

      -Paula

      Poista
  3. Äh, pitkä kyselytulvani katosi. Ehkä se oli liian pitkä :).

    Mutta siis, eteinen näyttää tosi kivalta, avaralta. Meillä on se liukuovikaappi, kyllähän se vähän sitä avaruutta syö, mutta en tulisi toimeen ilman :).

    Meillä on hieman samantapainen eteinen, ei kyllä näytä noin kivalta. Taidan muutaman idean napata piensäilytykseen :). Onko teidän seinät cyproccia tuossa eteisessä? Jos on, niin miten nuo hyllyt ja reppukoukut on kiinnitetty? Meillä uhkaa kaikki vähän repsottaa seinässä, ei näytä kivalta :/.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se voi olla, että kun lapset ja lasten vaatteet kasvavat on se liukuovikaappi meilläkin.

      Meillä on seinäpintana rapattu siporex, joten aika hyvin pitää proput seinään tunkea kiinnityksille. Joitain alligator-tyylisiä ruuviankkureita olemme käyttäneet. Ja kuten kuvasta huomaa, ovat seinähyllyt niin painavia, että hieman ne kiinnitykset alkavat notkua. Toki saattaa olla, että hyllyistä nappaavat lapsetkin tukea koreja itsenäisesti penkoessaan.

      -Paula

      Poista

Kiitos kommentistasi!

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.