2015/03/06

magnolia

 
Vaikkei ulos katsottaessa ainakaan täällä Keski-Suomessa kovin keväiseltä juuri nyt näytäkään, niin kevättä kohti sitä kovasti silti mennään ja merkkejä saapuvasta keväästä on kiva pikkuhiljaa tuoda jo sisällekin.
 

Erilaisia oksia on jälleen näkynyt paljon lehdissä ja blogeissa ja mitkäpä sen paremmin kevääseen sopisivatkaan kun vihertävät lehdet ja juuri puhkeavat kukat! Minulla oli aulassa jo harvinaisen pitkään elossa pysynyt huonekuusi (joka ei muuten enää läheskään yhtä virkeältä näytä...) ja vaikka hauska kasvi onkin, tuo se minulle niin vahvasti joulun mieleen, että nyt oli aika saada jo muutosta.


Törmäsin kauppareissulla kukkakaupassa ihastuttaviin magnolian oksiin ja olihan sellainen kotiin ostettava. Magnoliaa ei suotta kutsuta kukkivien puiden kuningattareksi, sillä se on valtavan kaunis! Osa kuvan nupuista on ehtinyt jo avautua ja kukan kauneutta ja herkkyyttä ei voi olla ihastelematta joka kerta sen ohi kulkiessaan! Onneksi valitsemassani oksassa on runsas määrä nuppuja, joten siitä on iloa vielä pitkäksi ajaksi!
 
Ja onneksi on perjantai! Vaikka viikonloppu menee osittain työn merkeissä on se silti viikonloppu, hyvää sellaista sinullekin!

-Piia

2 kommenttia:

  1. Magnolia on ihastuttava. Sellaisen kun voisi saada omalle pihalle. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olisipa tosiaan ihana saada oma magnolia! Tosin luin jostain, että voi kestää jopa kymmenen vuotta istutuksesta ennen kuin se ensimmäistä kertaa kukkii eli ei ehkä se oikea laji minun kärsimättömälle luonteelleni! D

      -piia

      Poista

Kiitos kommentistasi!

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.