2015/03/13

muutama hyvä päätös



Aurinkoista huomenta kaikille! Meillä täällä Jyväskylässä ollaan saatu nauttia kevätauringosta melkein koko viikon ja sepäs se antaakin energiaa. Talven jälkeen sitä tulee myös tarve uudistua heräävän luonnon mukana ja se konkretisoituu minulla usein arjen pikkujutuissa. Elämän isommat päälinjat kun yleensä menevät sitä totuttua rataansa. Ja hyvä niin.


Ensimmäinen kevään tuoma muutos oli paluu vaaleampaan hiusväriini pitkän mustan kauden jälkeen. Nyt olen aika lähellä omaa väriäni, tosin värjäystä se vaatii ja tulee vaatimaan aina, sillä vitiligo vei osasta hiuksiani värin jo teini-ikäisenä. Vaaleampi sävy tuntuu mukavalta kevennykseltä myös kevään valossa. 

Sitä vastoin asia, joka ei kaivannut kevennystä vaan pikemminkin lisäämistä ja järkeä on ruokavalioni. Kevään tavoitteitani on syödä enemmän, järkevämmin ja säännöllisemmin, että kroppa jaksaa rankemman treenin. Havahduin eritysesti siihen, että kasvissyöjänä ja salaattien ystävänä proteiinin määrä on liian niukka ja käytännössä syön liian harvoin. Keväällä tavoitteenani on laittaa ruokaan enemmän ajatusta ja harkintaa. Toistaiseksi tunnun pysyvän oikealla linjalla ja toivon, että kevään kiireissä tämä näkyisi myös parempana jaksamisena töissä, kotona ja harrastuksissa.


Yksi pieni arkinen päätös liittyy vielä paikkallislehteemme, jonka tilauksen päätimme vaihtaa sähköiseen näköislehteen. Toistaiseksi olen ollut hyvin tyytyväinen siihen, että turhan paprin määrä kotona vähenee ja lehden voi lukea mobiililaitteella töissä, kotona tai vaikkapa junassa silloin kun haluaa. 

Ihana, mutta kiireinen arki vaihtuu pian toivottavasti aurinkoiseksi viikonlopuksi, jota ajatelin juhlistaa hakemalla kukkakimpun ennen kotiinlähtöä. Miten teillä siirrytään viikonloppua viettämään?

-Paula


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.