2015/03/15

työntäyteisen viikon sunnuntai



Elämme töissä kiireisiä aikoja. Kiire ei hetkeen hellitä, mutta olen tyytyväinen, kun tästä viikostakin on selvitty. Maaliskuussa myös puoliso reissaa paljon työn puolesta, joten aikataulujen yhteensovittaminen on raakaa peliä ja kalenteria selataan välillä vakavin ilmein.  Mutta eiköhän se siitä taas lutviudu ja onneksi ystävien apuun voi luottaa niin kotona kuin töissäkin. Lisäksi olemme tämän vuoden aikana löytäneet läheltä luottolapsenvahdin, jonka voi pirauttaa muutamaksi tunniksi apuun, kun molemmille sattuu iltatöitä. Tällainen on kultaakin kalliimpaa perheessä, jossa lähimpien sukulaisten luo on matkaa yli kaksisataa kilometriä.


Vietän aurinkoista sunnuntaita kotikonttorissa tietokonetta nakuttaen. Perjantaina töistä lähtiessä nappasin Minnan Ruusupuusta pari krysanteemia palkinnoksi itselleni hyvin selvitetystä työurakasta. Astuin taas kerran puotiin ja sanoin, että haluaisin muutaman ihanan kukkasen ja jälleen kerran myyjän avustuksella päätös oli helppo. Ensimmäinen ajatukseni oli yksi krysanteemi, mutta asiantunteva myyjä osasi asetella kaksi kukkaa niin kauniisti vierekkäin, että valinta oli helppo. Muuta vihreää en maljakkoon halunnutkaan, ettei kissalle tulisi liian kova houkutus käydä tutustumassa kukkiin lähemmin.


Ja voi miten piristävätkään päivääni, vaikka toki kaikkein mieluiten ryntäisinkin ulos auringonpaisteeseen. Lapset kaivoivat jo polkypyörät esille ja kirmailevat kujallamme naapurien lasten kanssa. Mies katselee ympärilleen arvioiden, koska terassin voisi öljytä ja grillin kaivaa esille. Tätä kaikkea kaipaan aina talvisaikaan, kun kohtaamiset ulkona ovat vähissä. Kohta näkee taas naapureita ihan joka päivä, kun kaikki puuhastelevat pihalla ja lapset kulkevat leikkien yhden kotoa toisen kotiin! Valo ja keväinen fiilis tuo minulle muuten ihan selvästi sisustamisessakin esille viehtymyksen pastellisävyihin. Kotiin on hiipinyt kuin huomaamatta muitakin pehmeitä sävyjä luomaan uskoa siihen, että talvi on pian voitettu ja olemme siirtymässä kevääseen.

Näissä ajatuksissa palailen vielä hetkeksi työhommiin ja toivottelen teille ihanaa sunnuntaita!

-Paula

2 kommenttia:

  1. Tosi kauniita kukkasia olet löytänyt. Voimia uuteen työ viikkoon.
    minna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Jotenkin se taas hujahti ja viikonlopuksi taittui.

      -Paula

      Poista

Kiitos kommentistasi!

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.