2013/11/16

vinoraitaa virkaten


Lähiaikoina on aika laaja käsite. Ostin Molla Millsin ihanan Virkkuri -kirjan elokuussa ja kirjoittelin silloin, että lähiaikoina saatan vähän virkata! No lähiaika oli sitten viime viikolla ja tosiaan aika vähän virkkasin! :D Kokeilin siis vihdoin viimein kirjovirkkausta, trikookuteen sijaan ihan villalangalla, jota ihanasta huivistani jäi yli.


Olin jotenkin ajatellut kirjovirkkauksen olevan hankalaa, mutta tosiasiassa toisen värin lanka kulki mukana kuin itsestään ja virkkaus sujui aivan kuin sitä olisi aina tehnyt! Kivaa puuhaa ja varmasti tätä lähiaikona lisää! ;) Vähän jäi kutkuttamaan ajatus, että tuolla tekniikalla voisi tehdä itselleen jonkun pienen jakun tai vastaavan. Onko kellään kokemusta miten taipuisi vaatteeksi?

Oikein mukavaa lauantaita kaikille, meillä onkin tänään Paulan kanssa luvassa jännittävä päivä kun Kerttu ja Jenni ovat järjestäneet meille jyväskyläläisille bloggareille kivaa ohjelmaa, josta varmasti myöhemmin lisää! :)

-Piia

8 kommenttia:

  1. Voi että miten söötti ja samaan aikaan myös rouhea! Tykkään tästä hurjasti ja väritkin on täydelliset. :) Tästä tulisi myös ihana tyynynpäällinen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Marjukka! Toimisi tosiaan myös tyynynpäällisenä, pistetään mietintään! ;)

      -piia

      Poista
  2. Ihana purkin suojus. Mulla on tuo virkkuri-kirja ja kovasti himottaa monikin juttu, kunhan löytäis aikaa jostain.... Pitäkää hauskaa treffeillä! Se on aina niin piristävää ja hauskaa päästä treffaamaan muita käsityöläisiä ja bloggareita. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kirjassa on kyllä paljon kivoja juttuja, aika kun vaan olisi... Meillä oli kyllä tosi mukavat treffit, tuollaisia pitäisi olla kyllä useammin! :)

      Poista
  3. Oo, tulin heti kyyliin! Ihana tää teiän blogi! Ootte aivan ihania muutenki <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana kun tulit! Ja ihana oot siäkii, oli huippu mukava tavata ja tutustua!<3 Toivottavasti pian uudestaan, vaikka sitä navetan siivousta! ;)

      -piia

      Poista
  4. Hieno kori! Mä olen himoinnut tuota kirjaa, mutta toistaiseksi jäänyt hankkimatta, kun aika ei oikein riitä virkkaamiseen..Mutta ehkä joulupyhinä voisi taas tarttua koukkuun ja lankaan...kirjassa on kyllä upeita töitä :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.