2013/11/14

Kirjoneulelapaset kasassa - ja muutamat sukat

Joulun alusaika on käsityöläiselle vaikeaa bloggausaikaa. Kovasti tehdään, mutta suuri osa tulee lahjaksi, jolloin niitä ei halua julkisuudessa vilauttaa ennen joulua ja pilata yllätystä. Käsin tehtyihin lahjoihin menee myös paljon aikaa, jolloin sitä "muuta" ei ehdikään niin paljon. Mutta jos te, kuten minä, pidätte itse tekemisestä, ajattelin vinkata suosikkimalleistani, joita vielä ehtisi pukinkonttiin tehdä. Vanhoille lukijoille nämä ovatkin ehkä tuttuja, mutta uusia lukijoita on siunaantunut niin paljon, että ehkäpä teille nämä kootut kirjoneuleohjeet ovat hyödyllisiä.

Vasemmalta oikealle: 1) Spilly Jane Strawberry Mitttens 2) Oman mallin mukaan Fritidsgarnista huovutetut joululapaset 3) Spilly Jane Carrots and Beets 4) Spilly Jane Gnome Mittens 5) Laura Rintalan White Witch Mitts 6) Tuulia Salmelan Daina-lapaset

Kuten huomaatte, hurahdin jossain vaiheessa Spilly Janen kuvioihin ja olen neulonut niitä yhteensä varmaan yli kaksikymmentä paria eri kuvioilla. Tämä rivistö löytyi kotoa, mutta suurin osa on lentänyt maailmalle. Näiden lisäksi olen tehnyt itselleni myös nuo muffinilapaset, mutta en tiedä, missä ne nykyään pyörivät. Joku vuosi joululahjakonttiin vilahtivat myös tuoppikuvioiset lapaset. Huovutettuja lapasia lukuunottamatta olen muokannut kaikki Novitan Nalle ja Wool -langoille ja käsialalleni sopiviksi, eli olen kutonyt pääasiassa 2,5mm:n bambupuikoilla ja tiukahkolla käsialalla. Tunnisteella lapaset löytyy blogista paljon muitakin malleja, joista suuri osa on ilmaisia tai edullisia nettiohjeita.

Knitpicks Hot Crossbones Socks ($ 2.99 Download) Ja Spilly Jane Cupcake Mittens kuviolla tehdyt sukat (ostettavissa Etsyn tai Ravelryn kautta)
Sukkia ei aikaisempina vuosina ole tullut tehtyä ihan yhtä paljon, mutta omassa jalassa pyörivät Pääkallosukat ja tytär on kuluttanut loppuun nuo muffinisukat. Nythän on niin, että inspiraatiokansioni olisi pullollaan kirjoneulemalleja, joita haluaisin tehdä, mutta aika ei meinaa riittää. Erityisesti marras-joulukuussa puikot kolisevat tiuhaan tahtiin, pääasiassa muille. Siksipä välillä joudun sujauttamaan pukinkonttiin lahjakortin, jossa luvataan lämmöllä tehdyt lapaset tai sukat tammi- tai helmikuulle.

Mikä käsityöaiheinen juttu kutkuttaa teidän muiden sormia näin joulun alla? Teettekö paljon lahjoja itse vai ostatteko mieluummin kaupasta?

-Paula

32 kommenttia:

  1. Oih ja voih, ei voi tai tarvitse muuta sanoa <3.

    VastaaPoista
  2. Voi apua, mitä neuloksia!!! Olet kyllä taitava, aivan ihania! Itse en ole uskaltautunut VIELÄ kokeilemaan kirjoneulontaa, koska se näyttää ja kuulostaa niin hankalalta, mutta vielä minä aion!!!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä, kyllä sä pystyt siihen. Suosittelen aloittamaan jostain, missä ei tule pitkiä langanvientejä. Näistä esim Dainat tai mansikat ovat varmaan parhaat siinä mielessä.

      -Paula

      Poista
  3. Ihania kirjoneulelapasia!

    Itse jälleen kerran totesin, että kirjoneulonta on minulle hyvin vaikeaa, jopa mahdotonta. Tämän vuoksi osaankin arvostaa heitä, jotka tähän pystyvät!

    Erityisesti tonttulapaset sulattavat sydämmeni! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Kirjoneuleiden tekemisestä tykkään itse paljon. Tontuista on pidetty ja niitä pyydettäisiin koko ajan tekemään lisää.

      -Paula

      Poista
  4. No huh, miten joku osaakin tehdä noin hienoja! Minä en ole edes kokeillut tehdä mitään noin vaikeaa! :) Mutta ajattelin tehdä äidilleni vessanmaton trikookuteesta ja ehkä vähän isomman meille kiikkutuolin alle. Meillä on ollut trikookudematto kylppärissä heinäkuusta saakka ja se on ollut siellä ihan loistava.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No trikookudematto taas on sellainen, mitä olen suunnitellut itse tekeväni, mutta en ole saanut aikaiseksi.

      -Paula

      Poista
  5. Oi mitä ihanuuksia! Ja nuo pääkallosukat on niin makeet! :D Itse (kröhöm...) tyydyn ihan tavis sukkiin ja lapasiin, eikä niitä synnyt kuin parit vuodessa -se innostus ja sen lopahdus. Nuo mallit ovat kyllä ihania, näinköhän taidot riittäisi?! ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt kuule vain kokeilemaan. Helpompaa kuin miltä näyttää.

      -Paula

      Poista
  6. Nuo muffinisukat on kyllä niin söpöt:)
    -J-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ne on söpöt ja isommat pitäisi tytölle tehdä, mutta ovat ehkä tämän porukan kovatöisimmät, kun niissä on niin monta eri väriä.

      -Paula

      Poista
  7. Mahtavia kirjoneulelapasia ja -sukkia! Mun kärsivällisyyteni ei riittäis ikinä tuollaisiin...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä voin olla muuten kärsimätän, mutta kirjoneuleissa juuri pysyy mielenkiinto yllä, kun näkee, miten kuvio edistyy.

      -Paula

      Poista
  8. Vastaukset
    1. Ole hyvä. Piankohan pääsen katsomaan, millaisia olet tehnyt?

      -Paula

      Poista
  9. Upeita! Olet jaksanut tehdä paljon kirjoneuletta, miulta se ei oikein tahdo luonnistua tai vaatii ainakin paljon ponnistelua..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kirjoneuleiden tekemisestä tykkään itse ehkä eniten.

      -Paula

      Poista
  10. Ihanat noi Daina-lapaset! En ole vielä rohjennut tehdä kirjoneuleita eikä taida joululahjaksikaan ehtiä mitään neuloa tänä vuonna, kun itselle tehtävä villatakki on niin työläs ja koukuttava. Ideakansio kyllä pullistelee pipoja, kaulureita, lapasia ja jopa sukkia joululahjoiksi. Ehkä jonain vuonna...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Dainat on tosi nätit joko vaaleanharmaalla tai tummanharmaalla pohjalla. Suosittelen!

      -Paula

      Poista
  11. Ihania, kiva kun perinteiset villasukat on saaneet raikkaat kuviot :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin on. Kyllä villasukka on aina trendikäs, ainakin näin suomalaisen silmin.

      -Paula

      Poista
  12. Mielettömän hienoja. Itsellä sama ongelma, paljon tehtyä muttei voi julkaista, ettei lahjat paljastu. Tsemppiä tekemiseen, blogisi on inspiroiva!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Huomaa kyllä, että joulu lähestyy.

      -Paula

      Poista

Kiitos kommentistasi!

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.