2013/11/26

kun uni ei tule - osa 2

 
Askartelin kesällä lapsille tarravihkot, joihin kerättiin tarroja reippaista nukkumaanmenoista. Homma oli oikein toimiva ja tähän ei olekkaan tarvinnut palata. Tyttärelläni sen sijaan on ollut jo pitkään tapana herätä keskellä yötä käymään vessassa ja juomassa vettä, viime aikoina öisin on heräilty enemmänkin ja siihen on kuulunut myös erilaisia peiton suoraksi laittoja, seurustelua yms. mikä on tehokkaasti lyhentänyt omia ja mieheni yöunia. Täytyi siis keksiä taas jotain, millä saisimme yöt rauhoitettua. Tällä kertaa piirsin kartongille tikapuut ja tyttären askartelukirjasta nappasimme keijun, joka kiipeää portaita ylös jokaisen hyvin nukutun yön jälkeen, tavoitteena ylin porras, jonka jälkeen odottaa pieni palkinto.

Ainakin alku on lähtenyt oikein hyvin käyntiin, joten toiveissa on, että vasta edes meillä öisin nukuttaisin, ehkä jopa illasta aamuun, mikä onkin ollut harvinaista herkkua viimeiseen kuuteen vuoteen!

Onko muilla ollut samanlaisia yöjuoksuja? Yksi yö valvoessani googlettelin asiaa ja mistään en löytänyt vinkkejä kuinka yöheräilystä pääsisi eroon. Ohjeita löytyy nukahtamisongelmiin ja unikouluihin, mutta vinkkejä tähän ei juuri ollenkaan. Kertokaa siis ihmeessä jos teillä on hyviä neuvoja, ihan vaan siltä varalta, että keijukaisen tikaskiipeily ei toimikaan.

-Piia

13 kommenttia:

  1. Valitettavasti vinkkejä en osaa antaa, meillä taistellaan kovasti samanmoisten pulmien kanssa.
    Sen sijaan kiitän ja kumarran tästä tikas-vinkistä. Lähtee meillä heti kokeiluun!

    Voimia ja tsemppiä hiiirmuisen paljon <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos tsemppauksista Tellimaria! <3
      Tikaskokeilu vaikuttaa etenevän meillä hyvin, takana on jopa kokonaan nukuttuja öitä, mutta on se keiju välillä vähän alaspäinkin mennyt, mutta kaikkinensa vaikuttaisi lupaavalta. Toivottavasti auttaisi teilläkin! :)

      -Piia

      Poista
  2. Meilläkin on kyllä ollut noita kausittaisesti (ja silloin huudellaan äitiä viereen nukkumaan), mutta enemmän ongelmana on ollut se, ettei lapsi halua mennä nukkumaan ajoissa. Luin ihan äskettäin Unihiekkaa etsimässä -kirjaa, mutten muista, oliko siinä tästä aiheesta, kun enemmän etsin ratkaisuja lapsen yksin nukkumiseen ja nukkumaan menemiseen järkevään aikaan. Oletko katsonut siitä kirjasta?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kiki kirjavinkistä, en olekaan kirjaa lukenut, mutta täytyy siihen tarvittaessa tutustua. Meillä onneksi nukkumaanmeno sujuu kivuttomasti ja sopivaan aikaan, siihenkin ollaan tosiaan joskus tarroja avuksi käytetty kun huonommin on mennyt.

      -Piia

      Poista
  3. Minkä ikäisiin lapsiin nämä tarravihkot ja portaat alkaa toimia? Niitä aikoja odottaessa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minun tyttäreni on kohta kuusi ja poika täytti juuri neljä, heille ainakin jo toimii. Ehkä sopiva ikä on kun ymmärtää jo vähän mistä on kyse ja osaa vaikka itse määritellä "palkinnon", meillä se on ollut esim. hoplop-käynti ja nyt tytär haluaa lähikylpylään uimaan kun keiju on ylhäällä.

      -Piia

      Poista
    2. Niin ja tsemppiä uniin teilläkin! :)

      -Piia

      Poista
  4. Meillä kanssa etsitään unipupuja tämän tästä ja vessassa käymiseenkin nähtävästi tarvii seuraa kun ensin pitää tulla äiti herättämään. Ja aina se vakio, veden juominen, se me ollaa ratkaistu, että juomapulloon laitetaan illalla vähän vettä ja pullo jollekin penkille, josta voi sitten käydä yöllä hörppäämässä.

    Olen yrittänyt ihan vaan puhua asiasta, että äiti on tosi väsynyt, että jos vaan pärjäisi ilman herättämistä ja yövalot meillä on, että yksinään liikkuminen ei olisi hankalaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulostaa tutulta, meilläkin isompi tarvitsee vessaseura, pienempi saattaa käydä jopa yksin, tosin hän ei kyllä juurikaan öisin heräile. Yövaloja on meilläkin ympäriinsä ja ollaan ehdotettu, että jätettäisiin vessaan valot, muttei sekään ole juuri auttanut. Luulen, että kyseessä on opittu tapa josta pitäisi vaan oppia pois ja ehkä tälläisellä pienellä kannustimella se onnistuu, toivottavasti!

      -Piia

      Poista
  5. hmmm, nämä on niin kovin vaikeita juttuja. Valitettavasti meillä(kään) ei ole tähän ratkaisua ja itse olen nyt vaan tyytynyt siihen että näin tämä pikkulapsiaika menee.. Etenkin kun tiedostin, että olen itsekin ajoittain vähän uniongelmainen, niin tuskinpa se omena kovin kauas puusta putoaa. Meillä selvitään pienimmällä säädällö, kun lapsi nukkuu vieressä. Saa nähdä paljonko sitten kukutaan ja hypätään, kun lapsi omaan huoneeseen joskus siirtyy. Toivottavasti nuo tikapuut toimii teillä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä molemmat lapset ovat nukkuneet muuten hyvin omissa sängyissään jo useamman vuoden, oikeastaan vauva-ajan jälkeen, ainoana ongelmana on tosiaan tyttären heräily yöllä. Ja tätä ei juurikaan tapahdu jos tytär on esim. mummolassa yökylässä eli ihan vaan tavasta taitaa olla kyse.
      Toivotaan tosiaan, että toimivat, lupaavalta ainakin vaikuttaa! :)

      -Piia

      Poista
  6. Meillä nukutaan pääsääntöisesti yöt todella hyvin. Vanha ei enää jaksaisi heräilläkään ;) Poika on ollut aina parempi nukkuja, mutta työtllä on ollut kausittain vaiheita, jolloin on herännyt säännöllisesti tiettyyn aikaan yöllä. En kyllä enää muista miten siitä päästiin eroon, mutta jotenkin se on opittua ja liittyy nukahtamiseen. Meillä on ainakin huomattu, että se herääminen on ollut jollain tavalla opittua "jäänyt päälle". Ja siitä on pystynyt myös oppimaan pois. Uskoisin, että tuollaiset tikapuuhommelit auttaa mainiosti. Hieno idea! Meillä on tainnut olla jotain tarrasysteemejä muistelen nyt. Yhdellä ystävälläni näin toiseen asiaan liittyen hauskan idean myös. Oli piiretty paperille aarrearkku ja siihen sai aina yhden timanttitarran lisää, kun toivottu käytös oli toteutunut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä on sama juttu että poika nukkuu paremmin, ei heräile juuri koskaan öisin! Olen ihan samaa mieltä, että opitusta tavasta on kyse, tyttärellä on muutenkin aika tarkat rutiinit iltaisin, jotka pitää suorittaa, mutta toisaalta ei niistä haittaakaan ole jos auttavat nukahtamaan ja nukkumaan paremmin.
      Tuo aarrearkku on hyvä idea sekin, pitää laittaa muistiin jos vielä tarvitaan! :)

      -Piia

      Poista

Kiitos kommentistasi!

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.