2013/11/04

Lapset askartelevat ihan itse

Olen tähän saakka pysynyt kaukana kauppojen valmiista askartelupussukoista, jotka on suunnattu lapsille. Nyt jostain syystä hellyin LIDL:ssä, kun tyttäreni kiikutti minulle vitosen hintaista settiä, jossa oli askartelutarpeet kahdeksaan paperikassiin. Voittehan arvata, miten siinä kävi.
 
 
Tähän blogipostaukseen olisin halunnut laittaa kuvia herttaisista askartelevista lapsukaisista, mutta en niitä kerinnyt napsaista, sillä tämä äiti-ihminen oli paitsi täystyöllistetty projektissa, myös sormet paperiliimasta tahmeina. Lapset katosivat kuviosta myös melko nopeaan parempiin puuhiin.

Ongelma oli siinä, että kassien taittelu oli hyvin teknis-puuduttavaa hommaa (plus että ne viivat erottuivat joistain väreistä törkeän huonosti) ja koristeet oliva ihan liian pieniä paloja leikattaviksi lapsille. Tyttäreni kunniaksi on toki sanottava, että hän leikkasi itse kuvassa näkyvät sydämet ja liimasi koristeet.
 
Siihen se lasten osuus jäikin.  Poikani katsoi parhaimmaksi mennä leikkimään legoilla ja kävi tasaisin väliajoin kurkkimassa, onko äiti jo saanut hänen kassinsa valmiiksi. Iltapalan aikaan muut söivät ja minä vielä leikkasin ritarin silmikkoon osia, että saisin homman tehtyä ennen nukkumaanmenoaikaa. Ihanaa perheen yhteistä puuhaa. Pysyn siis jatkossakin kaukana "lasten askartelupaketeista", joista lapset voivat "itse" askarrella jotain.
 
-Paula

6 kommenttia:

  1. Tsih, no jopas! Mutta hienoja niistä tuli!

    VastaaPoista
  2. Tulee mieleen vuodet, jolloin työskentelin päiväkodissa. Lasten askarteluhetket, kiva ajatus, mutta lopulta viimeistelytyöt jäivät allekirjoittaneelle. Siellä sitten liimailtiin silmiä vähän sinne päin, jotta näyttäisi tarpeeksi lasten askartelemilta. Huhuhuh. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Apua, voin kuvitella! Tässäköhän meidänkin lasten päikyssä askartelemien hienojen juttujen salaisuus?

      -Paula

      Poista
  3. Hauska juttu :D täytyy muistaa tämä kun meidän pikku napero vähän kasvaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse asiassa en kyllä keksi, minkä ikäisille lapsille tämä olisi ollut sopivaa puuhaa, kun oli riittävän haasteellista näin aikuisellekin.

      -Paula

      Poista

Kiitos kommentistasi!

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.