2014/11/02

lattiatyyny


Ehdimme viettää elämää lattian rajassa melkein kaksi kuukautta. Uusi sohva saapui reilu viikko sitten, mutta odottaa vielä vähän valoisampaa säätä kuvattavaksi. Sen sijaan tässä muutama kuva lattiatyynystä jonka sohvan kaveriksi ompelin.


Ajatus sohvan suhteen on, että hankkisimme myöhemmin siihen ehkä toisen osan tai sitten yksi tai kaksi nojatuolia kaveriksi. Nämä isot huonekalut ovat aina iso investointi, joten ihan kaikkea ei kerralla saa, siispä tässä vaiheessa päivitin tyttären huoneessa aikanaan olleen lattiatyynyn ulkoasua olohuoneeseen sopivaksi ja lattiatyyny tarjoaa toistaiseksi lisäistumatilaa, josta lapset erityisesti pitävät. 


Minulla oli muutama erilainen kangasvaihtoehto, mutta päädyin kuitenkin valkoiseen. Suurin syy oli, että tyttären huoneeseen ompelemani päällinen oli tehty valkoisesta pellavasta ja pääsin helpommalla kun vaihdoin vain päällisosan, jossa ennen oli ollut ompelemia vaaleanpunaisia pöllöjä. Tikkasin ompelukoneella pellavaan kaarikuvioita ja lopputuloksesta tuli minusta aika hauska. Ompelin samalla myös reunoihin vanhasta nahkavyöstä kantokahvat, toivat mukavaa ilmetta nekin.
 
-Piia

20 kommenttia:

  1. Onpas kivannäköinen lattiatyyny :)

    VastaaPoista
  2. Tosi kivan näköinen, onko tuohon lattiatyynyyn ohjetta : ) ? Itsehän en siis tuollaista osaa tehdä, mutta tuttavapiiristä onneksi löytyy ompelutaitoisia henkilöitä. Ja onko tuolla sisällä ihan oikea tyyny vai mitä on täytteenä : ) ?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Valitettavasti ohjetta ei ole. Tämän sisällä on joskus aikoinaan Kodin1stä ostettu neliskanttinen lattiatyyny, jossa on ihan alunperin ollut oranssi päällinen, jonka mitoilla sitten olen uuden päällisen ommellut. Varmasti onnistuu helposti keltä tahansa ompelutaitoiselta.

      -piia

      Poista
  3. Tosi hieno! Niin malli, kuin kuviointikin, ja nahkaremmi viimeistelee ilmeen kivasti :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Katja! Minustakin nahkaremmi sopii tosi hyvin, olisi vähän valju ilman.

      -piia

      Poista
  4. Tosi hieno lattiatyyny! Minäkin haluaisin tuollaisen. :) Mutta en yhtään osaa ommella...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Suvi! Tämä on kyllä aika simppeli kyhätä ja ainahan sitä voi kokeilla josko sittenkin osaisi, ottaa vaikka ensin kaveriksi jonkun joka varmasti osaa! :)

      -piia

      Poista
  5. Onpa hieno! Tuo kaarikuvio on kaunis ja nahkainen kantohihna piste i:n päälle. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Iittalan viinilasissa oli juuri sopivan kokoinen jalusta kaaren malliksi! ;)

      -piia

      Poista
  6. Pitäny tulla kommaamaan noista teidän synttäri tarjoiluista, että naam!, mutta ei ehi! Ja tämäkin vielä, niin nätti :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyl on teikällä kiirettä pitänyt! ;D
      Kiitos, herkut maistui ja tuossa on hyvä köllöttää! :)

      -piia

      Poista
  7. Hei mistä olet hankkinut taulun puunväriset kehykset?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juliste on kehystetty paikallisessa kehysliikkeessä. En valitettavasti osaa sanoa saisiko jostain valmiina noin isoja kehyksiä.

      -piia

      Poista

Kiitos kommentistasi!

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.