2014/11/19

nopeasti paperista



Saimme tutustuttavaksi uuden Neulo-lehden jo jonkin aikaa sitten. Kiireet ovat vieneet mennessään ja vaikka merkitsin ylös, mitä lehdestä pitäisi toteuttaa, pääsin tarttumaan toimeen vasta nyt. Kimmokkeen tälle paperiaskartelulle antoi Ruusupuusta ostamani marjaoksa, jota halusin koristella talvisempaan asuun.


Lehdessä oli kuva simppeleistä paperikoristeista, jotka tulostin tämän linkin takaa suoraan ohuelle pahville. Sitten ei tarvittukaan muuta kuin punaista ompelulankaa ja hetki kärsivällistä kieputusta. Ihan kaikkia lehden kuvassa olleita mallejha en saanut pahvin ympärille yhdeltä istumalta pyöriteltyä, joten täytyy vielä paremmalla ajalla perehtyä asiaan.


Punaoranssi ja valkoinen on kyllä yhdessä melkoisen jouluinen yhdistelmä, jota paperin kuulaus vielä korostaa. Paitsi että ihastuin näihin mahdollisina joulukuusen koristeina, jäin miettimään, olisiko tässä potentiaalia joulukortteihinkin. Katsotaanpa, kuinka käy!

-Paula

14 kommenttia:

  1. Nuo on kyllä kauniit. Sopivan yksinkertaisia ja kauniita. Pakettikorteiksi sopisi myös mainiosti :)

    VastaaPoista
  2. Vastaukset
    1. Kiitos, näitä oli näppärä pyöritellä, kunhan vain jaksoi ensin leikellä pahvit.

      -Paula

      Poista
  3. Hauskoja! Joulukortteihinhan nuo voisi kiinnittää vaikka jollain kohoteipillä, niin tulisi kivasti kolmiulotteisuutta..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä idea! Juuri muuten kohoteippiä viime viikolla ostin, kun ajatuksissa oli yhdenlainen joulukortti-idea.

      -Paula

      Poista
  4. Onpa kaunis oksa ja kivasti käy nuo koristeet siihen. Noita Annon oravia hypistelin tänään kaupassa, Ihania..<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo kukkakauppa tässä töipaikan vieressä on vaan semmoinen houkutus! Oraviin mulla on pienoinen fiksaatio tuon kotipaikkakunnan takia ;)

      -Paula

      Poista
  5. Kiitos teille molemmille ihanasta blogista! Tätä on mukava seurata, kun jaksatte niin ahkerasti tätä päivittää. Tein juuri graafiset kämmekkäät ja tajuin, että se oli jo kolmas Paulan päivitys josta otin inspiksen. Ensin tuli äidille ja anopille kettukarkkilapaset, sitten 3v sankarille kalalapaset ja nyt vielä parit kämmekkäät.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, kiitos Mari! Aivan ihaninta on tällainen palaute!

      -Paula

      Poista
  6. Kiva idea! Täällä odotellaan juuri meidän pikkuisen kässäkerhon kokoontumista ja tarkoitus olisi askarrella jouluisia juttuja :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.