2014/11/30

"Äiti, koska koristellaan kuusi?"



Lapset ovat kärttäneet jo viikon, että tuotaisiin joulukuusi sisälle ja koristeltaisiin se. Prismasta ostin sitten pienen kartiovalkokuusen taimen, jonka nostin eteisen lipaston päälle. Aikaisempina vuosina siinä on ollut huonekuusi, mutta se on päässyt kasvamaan jo liian isoksi tuohon ja sai jäädä paikalleen työhuoneeseen. Salaa toivon, että tämäkin viihtyisi meillä talven yli kevääseen, jolloin voisin istuttaa sen ulos. Huonekuusen kanssa olemme selvinneet suihkuttelemalla sitä säännöllisesti, mutta tämän kanssa voi olla eri juttu.


Ja niin, vaikka minusta tuo on riittävän kaunis tuollaisenaan, annoin lapsille periksi ja laitoimme siihen patterikäyttöisen jouluvalot ja muutaman joulupallon. Onhan se joulu kuitenkin lasten ja lastenmielisten juhla.

Ihanaa ensimmäistä adventtia!

-Paula

2 kommenttia:

  1. Nyt on oikea meininki! Koti on myös lasten koti, eikä jokaisen neliömillimetrin tarvitse miellyttää vain ja ainoastaan äidin silmää. Myös muilla perheenjäsenillä on oikeus omannäköiseensä sisustukseen.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.