2014/04/11

ruokaisaa ja raikasta


Olen salaatin ystävä ja erityisesti viikonloppuisin ruokaisa salaatti korvaa usein lounaan tai päivällisen. Ilokseni myös tyttäreni pitää salaateista ja neljävuotias poikakin niitä syö, tosin lautasen reunalle kertyy yleensä aina kokoelma niitä hänelle kelpaamattomia raaka-aineita. Monesti teenkin salaatin niin, että jotain ainesosan voi käyttää esim. riisin tai makaronin kanssa lapsille omaksi ruuakseen, siksi kana on yleensä se salaattini pääraaka-aine. 

Nyt kokeilin ensimmäistä kertaa salaatissa fenkolia, jota oli jäänyt risotosta ja se antoikin salaattiin mukavan raikkaan maun. Tämä ruokaisa ja raikas salaatti koostui seuraavista aineksista:

salanova salaattia
kurkkua
kirsikkatomaatteja
fenkolia
leipäjuustoa
kanaa
pinjansiemeniä

Lisukkeena oli myös marinoitua punasipulia, jonka punaviinietikkainen liemi toimii hyvin salaatinkastikkeena. Herkullista, ja kun kaveriksi vielä paahtaa sämpylän niin kyllä kelpaa! 

Syödäänkö teillä salaatteja, maistuvatko ne myös lapsille? Mielelläni kuulisin myös omista salaattibravuureistasi tai salaisista ainesosista, omassa keittiössä kun sitä aina helposti ajatuu kerta toisensa jälkeen samaan perusratkaisuun.

-Piia

4 kommenttia:

  1. Rakastan salaatteja! Ja olenkin joskus sanonut, että voisin elää pelkästään niillä :) Ja toistaseks se on ainut asia mitä tässä keittiössä "kokkaillaan" ;) Hyvältä kuulostaa tuokin sekoitus!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Salaateista saa aina pienillä muutoksilla uuttaa ja kivaa, vaikea kyllästyä! :D

      -piia

      Poista
  2. Salaatit on kyllä ihania! Itse tykkään esimerkiksi halloumista ja sen kaverina vaikka persikasta. Tämmöistä olen myös tehnyt http://nauravanappi.blogspot.fi/2011/05/juustoinen-salaatti.html?m=1. Kaveriporukassa puolestaan miesten ehdoton suosikki on tämä http://nauravanappi.blogspot.fi/2011/04/pizzaperj-eikun-salaattiperjantai.html?m=1

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Halloumi on yksi minunkin suosikkini, hedelmät taas ei oikein omissa salaateissani uppoa. Tuo pekoni-kaalisalaatti kuulosti hyvältä, täytyy pitää mielessä, kiitos vinkistä! :)

      -piia

      Poista

Kiitos kommentistasi!

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.