2014/03/30

pikkuneidistä eskariksi



Lapset kasvavat huimaa vauhtia ja tyttäreni onkin jo kuusi vuotta. Oma huone on neidille tärkeä asia, mutta huoneelle asetetut tarpeet muuttuvat ikävuosien myötä. Kun K-Rauta haastoi Indiedaysin bloggaajia Kodin unelmia -kampanjassa kertomaan omasta asumiseen liittyvästä haaveestani tiesin heti, että haaveita ja työtä tarvitaan seuraavaksi neidin huoneessa.
 
Neidillä on oma tyylitaju ja joka aamu hän itse kaivaa kaapista mieluisat vaatteet. Kaapin sisältö onkin usein sen näköinen, että äiti joutuu järjestelyhommiin. Neidillä on kuitenkin onneksi myös sisäinen viehtymys järjestyksenpitoon, ainakin hyvinä päivinä, joten haluaisin tukea sitä säilytystilan uudelleenjärjestelyllä. Tällä hetkellä houkuttaisi vaihtaa kaapiston ovet liukuoviksi, että ne veisivät vähemmän tilaa huoneesta ja ehkäpä korvata osaa hyllyistä säilytysjärjestelmällä ja koreilla.

 
 
Kuva: K-Rauta, Cello Smart -liukuovet
 
Seinä on ihanan pinkki ja sen sävystä olen itsekin pitänyt. Harmi vain, että seinän pinta on huonossa kunnossa. Tasoittamista on jo yritetty, mutta silti se ei läpäise seulaani. Tämän vuoksi tapetointi on haaveissa seuraavana. K-raudan valikoimista poimin muutaman vaihtoehdon, joiden luulisin kelpaavan sekä äidille että tyttärelle. Kuviollisten vaihtoehtona olisi siis edelleen myös yksivärinen vaaleanpunainen.
 

Kuvat: K-Raudan tapettivalikoimasta

Lukemaan on opittu jo aikapäiviä sitten ja tällä hetkellä kirjoittaminen on piirtelyn lisäksi tärkeää. Aikaisemmin huoneessa oli pieni lastenpöytä, mutta se jäi matalaksi ja siitä saakka on huoneesta puuttunut työpöytä. Sen sijoittaisin tuolle samalle seinälle. Vielä ei valtavaa koulupöytää tarvita, joten haavelen sen tekemisestä itse: levy ja pöydänjalat, seinälle pari hyllyä. Ei se muuta tarvitsisi.

 
Unelmana meillä on siis asukkaiden mukana elävä muuntautuva koti, jota teemme ajan kanssa. Mistä sinä unelmoit? K-Raudan Facebook-sivuilla voit osallistua "Mistä unelmoit kotonasi?" -kilpailuun ja voittaa rempparahaa unelmasi toteuttamiseen. Kilpailun palkintona jaetaan 5 kappaletta 100€ lahjakortteja K-Rautaan. Kilpailu on voimassa 10.3-16.4.2014. Kilpailuun pääset myös klikkaamalla alla olevaa kuvaa.
 
Unelmia ja(kilpailu)onnea!
 
-Paula
 
https://service.dingleapps.com/app/share/26/129762323740111

6 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Juu, vielä kun saisi miehen houkuteltua tarttumaan tapetoimishommiin...

      -Paula

      Poista
  2. Tykkään lukea tällaisia suunnitelmakuvauksia. Ja kiva seurata muutosta jos ja KUN se sitten etenee teoiksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä taas tunnun olevan enemmän ex tempore -ihminen, eli harvemmin tulee eka suunniteltua ja sitten tehtyä. Nytkin olisi kyllä jo kova kiire päästä hommiin tämän huoneen suhteen!

      -Paula

      Poista
  3. Nuo neliskanttiset istuintyynyt näyttävät oikein kutsuvilta! Onko ne itsetehtyjä? Jos vastaus on kyllä niin seuraavaksi ohjetta täällä anelen. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. NE on itse asiassa Kodin1:stä ostetut, mutta sähäkän pinkki ja kirkuvan vihreä saivat väistyä uusien päällisten tieltä, jotka ompelin vähän mututuntumalla ;)

      -Paula

      Poista

Kiitos kommentistasi!

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.