2013/04/27

Hakaneulapaita



Lasten piirustukset ovat minusta jokaikinen säilyttämisen arvoisia, mutta ainakin meillä pienet taiteilijat ovat niin ahkeria, että kaikkien piirustusten varastointi ei aina ole mahdollista. Tämän vuoksi lasten taiteen jalostaminen onkin minusta erityisen mukavaa, syksyllä esimerkiksi tyttäreni graafisempi piirros päätyi seinälle muokattuna versiona.

Männä viikolla näin vaatekaupassa paidan, johon oli tehty hakaneuloista pääkallokuvio ja siitä sain jälleen idean lasten piirustusten hyödyntämiseen! Kaupasta matkaan edullinen peruspaita ja askertelupuodista kaikki samanväriset hakaneulat mitä saatavilla oli eli noin 50 kappaletta. Kotona piirustusarkistoista pojan piirtämä pääjalkainen insipiraatioksi, hakaneulat paikoilleen ja nyt ollaan niin muodikkaita että! :D Poika itse tunnisti kuvan heti ihmiseksi, miehen kasvoilta taas oli havaittavissa lievää skeptisyyttä, itse tykkään paidasta valtavasti, minusta siitä tuli mainio! Ja tottakai päässä on jo monta muuta kuviota, joita hakaneuloilla voisi toteuttaa, kolmioita, ristejä, raitoja...


-Piia

6 kommenttia:

  1. Loistava idea ja kaunis toteutus! Tätä täytyy itsekin kokeilla!
    PS.Sain jo pari viikkoa sitten lankavoittoni Poppelista, kiitos vielä:) Ja nyt olisi mullakin arvonta...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kyllä itekkin tykkään kovasti! :) Ja hienoa, että arvontapalkinto on löytänyt perille, oman arpani kävin juuri jättämässä! ;)
      -piia

      Poista
  2. Ihan mahtava idea! Pakko kyllä hyödyntää jossain vaiheessa. Jospa sitä itsekin olisi kerrankin trendikäs eikä aina jälkijunassa. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Veera! Tämä oli niin nopea tehdä, että hyvin ennättää trendien mukaan! ;D
      -piia

      Poista
  3. LOISTAVA idea! Just täydellisen rock ja kuitenkin samalla jotenkin niin herkkis. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oma versio vaan toteutukseen! :) Miäkin taidan heti maanantaina suunnata kaupoille hakemaan ainekset versioon kaksi! ;)
      -piia

      Poista

Kiitos kommentistasi!

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.