2014/08/30

uusia kuvakulmia

Saimme jo heinäkuun lopulla Pastellimajan Hannalta Uusia kuvakulmia-haasteen, joka on lähtöisin Viljan kauniista Muotoseikka-blogista. Nämä haasteet eivät selkeästi ole vahvuutemme, mutta nyt viimein sain kuvat napattua, vaikkei haaste paljon aikaa vienytkään, onhan idea viisi uutta kuvakulmaa viidessä minuutissa. Tosin uudet kuvakulmat ovat aika haastavia, enkä tiedä osasinko nyt mitään kovin uusia tähän valita. Pitäisi melkein olla joku vieras ottamassa kuvia jos jotain ihan uutta kodistaan irti haluaisi, itse kun sitä herkästi kaavoihin kangistuu, mutta ehkä näissä ainakin niitä harvemmin nähtyjä kulmia on! :)
 
 
En ole mikään viihde-elektroniikan ystävä ja siksi olohuoneesta ylös aulaan ja eteiseen päin tulee kuvattua harvoin. TVn, digiboxin tai stereoiden kuvaaminen ei oikein innosta, samoin maitolasikaiteet ovat valokuvaamisen kannalta aika haasteelliset. Aulan seinällä sen sijaan ovat ne kaikista tärkeimmät valokuvat perheestä ja lapsista.


Aulasta alaspäin kuvattuna takka ja kirjahyllysyvennys näyttävät tältä. Oma suunnittelemamme ja paikalla muurattu takka on yksi kotimme mieluisimmista yksityiskohdista yhdessä kirjahyllysyvennyksen kanssa, jonka ideasta kunnia menee miehelleni.
 
 
Myös työ-/vierashuoneessamme portaat, jotka johtavat pukuhuoneeseen, saunaan ja kodinhoitotiloihin, huone näyttää tältä portaista nähden.
 
 
Keittiötä tulee harvemmin kuvattua niemekkeen toiselta puolelta kaapistoon päin. Yksi keittiön lempijutuista on nurkassa oleva rulokaappi, jonka sisältä löytyy pistokkeet ja jossa säilytetään kahvikeitintä ja leivänpaahdinta. Tarvittaessa ne nostetaan tasolle ja käytön jälkeen saadaan piiloon kaappiin, ehdottomasti hyvä juttu!
 
 
Yllä aula kuvattuna keittiön ruokailutilasta lastenhuoneisiin päin. Maitolasikaiteet koivuisilla käsijohteilla oli ehdottomasti hyvä valinta vaikka vielä talon suunnitteluvaiheessa niitä vähän epäröinkin.
 
Tässä siis viisi uutta tai ainakin vähemmän tuttua kuvakulmaa kodistani! Haaste on jo paljon kiertänyt, enkä muista onko se jo Kertulla, Petralla tai Liinalla käynyt, mutta jos ei, niin nyt sitten viimeistään!

Edessä kiireetön viikonloppu ilman sen suurempia suunnitelmia, ihanaa! Mukavaa viikonloppua myös teille!
 
-Piia

12 kommenttia:

  1. Teidän koti on niin kaunis! Kiitos haasteesta, tartun siihen ehdottomasti:).
    Ja tuo sinun pärekori taitaa olla ihan samanlainen kuin minkä itse sain sen ison lasipullon mukana?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Liina! Ja kiva, että tartuit haasteeseen, pikkasen nopeemmin hoidit kuin minä! ;D
      Katselinkin sitä sinun pärekoria, että varmaan hyvin samanlainen eli ihana on! :)

      -piia

      Poista
  2. Tosi kaunista! Ja kivoja kulmia olit löytänyt, minulle aika uutena lukijana nämä oli kyllä ihan uusia :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Lyde! Omia nurkkia katsellessa kaikki tuntuu niin tutulta vaikkei niitä nurkkia ikinä olisi blogiin eksynytkään! :D

      -piia

      Poista
  3. Teillä on kyllä kaunista, jokaisesta kuvakulmasta. :)

    VastaaPoista
  4. Hyvät kuvakulmat ja paljon uutta kaunista nähtävää :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Joanna, mukava, että kuvista löytyi jotain uuttakin! :)

      -piia

      Poista

Kiitos kommentistasi!

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.