2013/04/23

Kokeileva keittiö jatkaa - gluteeniton mutakakku



Kirjoittelin gluteenittomasta ruokavaliosta tammikuussa ja sainkin silloin hyviä vinkkejä leipä- ja sämpyläohjeisiin. Kovin kovasti gluteeniton ruokavalio ei osaltani ole saanut tuulta purjeisiin, mutta kokeiluja on aina silloin tällöin tullut tehtyä ja aiemmin olenkin jo kirjoitellut gluteenittomasta myslistä ja uudesta tuttavuudesta banaaniletuista.

Tänään oli kokeilu vuorossa gluteeniton mutakakku, johon sovelsin erilaisia netistä poimimiani reseptejä ja herkkuhan siitä syntyi! Mahdollisesti nyrkillisellä voita ja levyllisellä suklaata saattoi olla jauhovalintaa enemmän merkitystä asiaan! ;)

- gluteeniton mutakakku -

150 g voita
1,5 dl sokeria
3 munaa
3,5 dl gluteenitonta jauhoa
1 tl leivinjauhetta
3 rkl kaakaojauhetta
200 g suklaata (gluteenitonta)
1 rkl maitoa

Vaahdota voi ja sokeri, vatkaa joukkoon munat. Sekoita jauhot, leivinjauhe ja kaakaojauhe keskenään ja sekoita joukkoon siivilän läpi. Sulata suklaa vesihauteessa ja sekoita joukkoon, lisää lopuksi tilkka maitoa. Kaada taikina leivinpaperilla pohjattuun ja reunoilta voideltuun irtopohjavuokaan ja paista kakkua uunissa noin 20 minuuttia 200 asteessa.

Itse käytin suklaana Maraboun minttukrokantti suklaata, joka antoikin kakkuun ihanan lisämaun, kyseisen suklaan pakkauksessa kuitenkin on maininta, että saattaa sisältää vehnän jäämiä, tämä suklaa ei siis välttämättä kaikille sovi ja suklaata valitessa on hyvä lukea seloste tarkkaan, jos täysin gluteenittoman kakun haluaa.

Mihin onkaan parempi päättää sateinen ja harmaa päivä, kun palaan herkullista kakkua mansikoiden kera, vaikkei se ehkä se terveellisin iltapala olekaan! :)

-Piia

2 kommenttia:

  1. Oo, tätäkin pitää kokeilla, kiitos kun jaoit reseptin! Kokeilin niitä banaanilettuja eilen, tuli kyllä hyviä. :)

    VastaaPoista
  2. Ole hyvä vaan! :)
    Oma reseptiarkistoni on valtava läjä lehtileikkeitä ja ruokaliitteitä, pitäisi varmaan useamminkin suosikkireseptejä tänne kirjoitella, pysyisivät varmasti paremmin tallessa! :)

    -Piia

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.