2013/04/17

Ihanaa iltapalaa



Suosikki-iltapalani on ehdottomasti itse tehty mysli. Sen jälkeen kuin aikoinaan ensimmäistä kertaa mysliä itse tein, en ole enää kaupan mysliin palannut. Reseptiä olen varioinut sen mukaan mitä kaapista löytyy pohjana Noora Shinglerin "Marjoja ja maskaraa"-kirjan herkkumysli. Yksinkertaisimmillaan mysli syntyy seuraavasti.

- ihana iltapalamysli -


7 dl kaurahiutaleita
1 dl cashewpähkinä
1 dl auringonkukansiemeniä
1dl rypsiöljyä
3 rkl hunajaa
1,5 dl rusinoita
1,5 dl kuivattuja karpaloita

Sekoita kaurahiutaleet, pähkinät ja auringonkukansiemenet, kuumenna öljy ja hunaja kattilassa ja sekoita hyvin hiutaleseoksen joukkoon. Levitä seos pellille ja laita uunin yläosaan 175 asteeseen noin 8-10 minuutiksi. Tässä vaiheessa tarkkana, palaa erittäin herkästi, joten kääntele välillä ja ota pois heti kuin mysli on kullanruskeaa. Sekoita joukkoon rusinat ja kuivatut karpalot ja herkuttele esimerkiksi turkkilaisen jogurtin kera, nam!

Mikä parasta, tässä myslissä ei ole piilosokereita tai -rasvoja, eikä myöskään vehnää, joten sopii myös gluteenittomaan ruokavalioon, mikäli käyttää gluteenitonta kauraa.

-Piia

2 kommenttia:

  1. Tätä pitää kokeilla. Ihan mieleistäni mysliä ei kaupan hyllyillä enää ole.

    VastaaPoista
  2. Suosittelen, toimii myös aamu- ja välipalana! :D Olen lisännyt joskus myös ohra- ja ruishiutaleita, pellavansiemeniä ja muita pähkinöitä. Rusinoiden ja karpaloiden sijaan toimii myös kuivatut mustikat, baananit tai ananas. Mutta varoitan, tämän jälkeen ei ole enää paluuta kaupan mysleihin! ;D

    -Piia

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.