Näytetään tekstit, joissa on tunniste kääretorttu. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kääretorttu. Näytä kaikki tekstit

2013/09/30

Olin ihan unohtanut kääretortun!


Olen aivan hurahtanut kääretorttuun! En muista olenko koskaan aikuisiällä sitä aiemmin tehnyt, enkä kyllä ymmärrä miksi, sillä sehän on mahdottoman helppo ja nopea herkku ja onnistuu gluteenittomanakin vaivattomasti!

Gluteeniton kääretorttu

3 kananmunaa
1 dl sokeria
1/2 dl perunajauhoja
1/2 dl hienoa gluteenitonta jauhoseosta
1 tl leivinjauhetta

soseutettua mansikkaa ja banaania
1/2 prk vispikermaa
1/2 prk maitorahkaa
sokeria maun mukaan

Vaahdota munat ja sokeri keskenään ja sekoita joukkoon siivilöiden jauhoseos. Kaada seos uuninpellille, voidellun leivinpaperin päälle. Paista uunissa noin 5 minuuttia 225 asteessa. Kumoa pohja heti paistamisen jälkeen sokeroidulle leivinpaperille ja anna jäähtyä. Soseuta mansikat ja banaani. Vatkaa kerma vaahdoksi ja sekoita joukkoon rahka ja levitä seos pohjan päälle ja lisää marjasose. Rullaa torttu leivinpaperin avulla ja koristele haluammallasi tavalla!

Torttua on tehty viime aikoina aika useasti ja tullaan varmaan vastaedeskin tekemään, vinkkejä hyvistä kääretortun täytteistä otetaan siis mielellään vastaan! Kuvan torttuyksilö löytyy muuten myös Suomen kaunein kattaus -kilpailuun tekemästäni kattauksesta! :)

-Piia