2015/02/02

uutta olohuoneessa

 

Olohuoneesta löytyy tätä nykyä uusi pesä. Divaaniksikin sitä voi toki kutsua. Päätin tarttua Kodin1:sen roimaan tammikuiseen  kuudenkymmenen prosentin aleen heidän Anno-malliston sohvamoduuleista ja ostimme kotiin tuon divaanin alle 200 eurolla, ei paha minusta.
 
Olohuoneemme on iso ja siinä on hyvin tilaa kahdellekin sohvalle. Viime syksynä vietimme muutaman kuukauden sohvatonta aikaa kunnes olohuoneeseen saapui Adean Band sohva, johon olemme olleetkin hyvin tyytyväisiä. Hankimme Bandin sillä ajatuksella, että voimme jatkossa hankkia siihen lisäosia, mahdollisesti juuri divaaniosan muodossa. Tässä vaiheessa kuitenkin kukkarolle ystävällisempi vaihtoehto vei voiton ja toistaiseksi tämä Annon versio täyttää tehtävänsä varmasti oikein hyvin.

 
 
Divaani ja sohva ovat muotokieleltään riittävän lähellä toisiaan, jotta tulevat toimeen samassa tilassa. Selkeästi toisistaan poikkeavat vain jalat, mutta ajatuksissa on, että voisin teetättää jossain Adean kevyttä ja ilmavaa teräsputkea vastaavat jalat myös divaaniin. Muuten pidän olohuoneen rennosta fiiliksestä, joka pikkuriikkisen eriparisista sohvista tulee.


Nyt kun sohvat on aseteltu vastakkain, olen miettinyt myös sohvapöytää. Kodissamme on tainnut olla varsinainen sohvapöytä viimeksi yli kymmenvuotta sitten ja erilaiset pienet sivupöydät ovat toistaiseksi ajaneet asian oikein hyvin. Ajatus ihan oikeasta sohvapöydästä huokuttelee, toisaalta tyhjässä tilassa on hyvä tanssia, leikkiä, pelata, rakentaa majoja, mitä milloinkin muksut touhuavat! Luulen, että nyt totutellaan hetki ihan rauhassa uuteen, sohvantäyteiseen tilanteeseen ja palataan sohvapöytä asiaan myöhemmin. Ellei nyt jotain ihanaa satu tulemaan vastaan... ;)

Mukavaa alkanutta viikkoa ja helmikuuta toivotellen,
-Piia

22 kommenttia:

  1. Teillä näyttää kyllä kauniilta, sellainen harmoninen ja valoisa olohuone ♥ Mukavaa maanantaita :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Johanna! <3 Ja mukavaa torstaita sinulle, vähän on vastaaminen kestänyt! ;)

      -piia

      Poista
  2. Ihanan viihtyisän näköistä! Sohvan jalkojen muutos tekisi kyllä ison eron.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Jalkojen vaihtaminen on jo työnalla, kunhan vaan löytäisi jostain aikaa sen toteuttamiseen!

      -piia

      Poista
  3. Voi että kuinka kaunista!! Niin ihanan näköistä. Valoistaa ja tyylikästä, mutta kodista! Tykkään kyllä kovasti sohvaparista :)

    VastaaPoista
  4. Vastaukset
    1. Kiitos Kerttu, mukavaa loppuviikkoa myös sinulle! <3

      -piia

      Poista
  5. Tosi nättiä ja tuo pyöreä neuletyyny on ihana, mie en ole nähnyt sellaista missään :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tiina! Pyöreä tyyny on Kodin1stä, näytti ainakin täällä paikallisessa myymälässä olevan vielä valikoimissa ja myös ihanassa tumman siniharmaassa sävyssä!

      -piia

      Poista
  6. Hyvältä näyttää. Kahden sohvan olohuone olisi kyllä kiva mutta ehkä seuraavassa kodissa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä on nyt miehen kanssa molemmilla omat, lapset istuvat aina vaan lattialla! :D

      -piia

      Poista
  7. No mutta näyttääpä aivan hurjan ihanalle teidän olohuoneessa :)

    VastaaPoista
  8. Näyttää hyvältä ja on teillä kyllä niin kaunista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Ruut! <3 Hyvin viihdytään! :)

      -piia

      Poista
  9. Eripari sohvat ovat ihanat, kodikkaat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minustakin ne toimivat hyvin, tuovat tosiaan kodikkuutta ja rentoutta! :)

      -piia

      Poista
  10. Teillä on kyllä niin ihanan seesteisen näköinen koti ja hienoja käsitöitä, minä kudon sukkia kovasti, mutta haluaisin oppia myös lapasten teon, mutta mietityttää, että onkohan se liian vaikea oppia... Ihailen teidän niitä kirjolapasia usein täältä teidän blogista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Jos sinä osaat sukat tehdä niin ihan varmasti lapasetkin onnistu, rohkeasti vaan yrittämään! Itse en ole niin kova kirjolapasten kutoja, mutta Paula on niissä ihan hurjan taitava! :)

      -piia

      Poista
  11. Tuo pyöreä tyynyt on kyllä hieno, ja mukavan harmoninen olohuone!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Veera, tykkään itsekin tuosta tyynystä kovasti! :)

      -piia

      Poista

Kiitos kommentistasi!

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.