2014/12/04

pienet joululahjat osa 4 - pikkukassi

 
Jos ei isoilla, niin ei pienilläkään neideillä voi olla liikaa kasseja, eikö! Olen ommellut joitakin vuosia sitten useita vastaavia pikkukasseja lapsilleni sekä pukinkonttiin ja meillä nämä kassit ovat edelleenkin kovassa käytössä leikeissä ja lelujen säilytyksessä. Sukuun on saatu noiden kassiaikojen  jälkeen uusia pieniä neitoja, joilta omat pikkukassit puuttuvat ja tämä puute korjataan tänä jouluna!
 
Ompelin muutaman pikkukassin ihasta lintukuvioisesta finecord-sametista, jonka taisin joskus tyttärelle hameeksi ostaa, mutta joka on kuitenkin jäänyt vain ajatuksen asteelle. Pienikin pala kangasta riittää pikkukassiin ja alla on jonkinlaista ohjeistusta, jos joku muukin vastaavia haluaa omaan pukinkonttiinsa ommella! 


Minulla oli käytössäni noin 40 cm korkea ja 43 cm leveä kangaspala, josta leikkasin sekä itse kassiosan että hihnat. Kassiosan mitta on noin 25cm x 43cm ja hihnaosat ovat noin 7,5cm x 43cm. Hihat olen tehnyt taittaen pitkät sivut keskelle, taittaen tämän jälkeen palan vielä kaksinkerroin ja ommellut sitten pitkän sivun aivan reunaa pitkin. Kassiosa taas muodostuu ompelemalla sivusauma ja pohja umpeen.

 
Pohjasta saa enemmän kassimaisen, kun sivusauman ja pohjasauman kulmaan muodostuvaan kolmioon ompelee suoran sauman, näin pohjaan saa enemmän tilaa ja lopputulos on oikeanpuoleisen kuvan mukainen.
 
 
Hihnat olen ommellut paikoilleen samaan aikaan yläreunan viimeistelyn kanssa sitten, että olen taittanut kassin yläreunan nurjalle puolelle kaksinkerroin ja asettanut hihnat taitoksen alle nurjalle puolelle alaspäin osoittaen. Tämän jälkeen olen ommellut reunan ympäri alapuolisesta, hihnojen puoleisesta reunasta. Tämän jälkeen olen taittanut hihnat osoittamaan ylöspäin ja ommellut yläreunan ja hihnat toistamiseen kiinni aivan kassin yläreunasta. Tämä on ollut minusta helppo ja leikeissäkin hyvin kestävä tapa. Tämän jälkeen kassi onkin valmis käyttöön!

 
Tämän kassin sisään sujautin vielä ihan pienen pienen mekon ja hihnaan laitoin pienen sydämen. Nimen sijaan siihen ei voinut laittaa kun syntymäpäivän, tämän lahjan saaja kun on vielä niin pienoinen, että nimikään ei ole vielä tiedossa!
 
-Piia

6 kommenttia:

  1. Voi miten nätti kassi! Ja niin ihanaa kangasta. Mulla on kans tarkotus tehä tytöille leikkeihin pienet kassit mutta sopivaa kangasta ei oo vielä löytyny...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo kangas on kyllä aivan ihana, pakko oli tehdä siitä jotain, kaapissa olisi mennyt ihan hukkaan! :)

      -piia

      Poista
  2. Ihana lahja! Mä tykkään ommella myös noita kasseja, kun ovat niin helppoja! Mummojen kauppakasseiksi olen tehnyt vielä vuoren, jotta tulee vielä vähän paksumpi ja kestävämpi. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä en ollutkaan näitä pitkään aikaan tehnyt, oli mukava taas vaihteeksi ommella kun ovat niin näppäriä tehdä! Voisi joskus myös tosiaan vuoritettuna tehdä! :)

      -piia

      Poista
  3. Ihanaa! Lapsilla on joulusukkakalenteri ja tämä sinun blogisi kalenteri on minun kalenterini :) Aivan ihania postauksia tullut ja tämä kassi on pakko toteuttaa :) Kiitos paljon ideasta :) Mukavaa kohta alkavaa viikonloppua <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Nina! <3 Mukava kuulla, että tästä "ei joulukalenterista" josta taisi kuitenkin joulukalenteri tulla on ollut iloa! :D Ja onneksi ei tarvitse ihan itse kaikkea 24 juttua keksiä kun Paulan kanssa yhdessä tätä tehdään! :) Mukavaa viikonloppua myös sinulle!

      -piia

      Poista

Kiitos kommentistasi!

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.