2014/06/24

maakuntamatkalla



Juhannuksen olimme vanhempieni luona Pohjanmaalla. Olin suunnitellut lenkkeileväni paljon ihanan tasaisessa maastossa. Suunnitelmiin tuli muutospienoiden kesäflunssan takia. Onneksi kuitenkin isäni jaksoi lämmittää valtavan isoa ulkouima-allasta, että lapset pääsivät uimaan ja äiti kattoi pöydän täyteen ruokaa *röyh*. Minä siis tartuin kutimeen ja poikkeuksellisesti lapasten tekeminen maittoi, vaikka oli keskikesä.



Nämä Kainuun lapaset ovat kummitelleet mielessäni siitä saakka kun näin Kotiliesi (3/2012) -lehdessä ne pastellinsävyisenä. Olin yrtittänyt hamstrata sopivia lankoja ja viimeisen vihreän ostin vielä matkalla. Pitkästä aikaa huomasin taas, miten koukuttavaa kirjoneuleen tekeminen on: kun kuvio etenee, ei työtä malttaisi laskea käsistään.
 
 
Päättelyä lukuunottamatta nämä valmistuivat siis juhannuksena ja menevät koppaan odottamaan syksyä, vaikka niissä aika kiva kesäinen väritys onkin. Mikähän tuo kukka muuten on? Nyt näyttää yllättävän paljon lupiinilta.

-Paula

32 kommenttia:

  1. Voi miten kauniit lapaset, oikein ovat jopa "kesäiset":)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi kiitos! Kainuunlapaset lienevät Suomen suosituimmat maakuntalapaset, eikä suotta!

      -Paula

      Poista
  2. Voi kun on kauniit! Mitä lankaa näihin on käytetty? Tuli pakottava tarve neuloa kirjoneulelapasia... (:

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siniset ovat Novita Nallea, valkoinen ja punaiset, sekä vaaleanvihreä Novita Wool. Tuo tummempi "marjapuuronpunainen" ei ole enää värikartalla. Tummanvihreä on jotain tuntematonta villalankaa, jonka nappasin juhannusreissulla matkaan Ylistaron Halpa-aitasta.

      -Paula

      Poista
    2. Niin ne vaan näyttää neuleessa erilaiselta langat! Novitatkin näyttää värikartoissa vähemmän houkuttelevilta, mutta näin yhdistettyinä kyllä ihan täydellisiltä. (:

      Poista
    3. Juu, tuo marjapuuronpunainen ei koskaan sytyttänyt, mutta kerän olin näköjään joskus ostanut ja sopii kivasti vaaleanpunaisen kanssa. Noi Nallen siniset oli kyllä hätäratkaisu, mutta ihan kivasti toimii. Eniten olen Novitalle katkera siitä, että vuosiin ei ole ollut hyvää vihreää sävykartoissa. Juuri tuo lapasten tummempi vihreä on sävy, jota joskus Woolissa oli, mutta ei enää :/

      -Paula

      Poista
  3. Kauniit lapaset :) Välillä kyllä kaipaa tuonne tuuleen ja sateeseen kesälapasia, ja nämä kyllä värien puolesta olisivat täydelliset sellaiset!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi, kunpa ne kesäkelit kuitenkin pian alkaisivat, vaikka tama mun himotusvillaankoihin ennustaa vielä muuta.

      -Paula

      Poista
  4. Vastaukset
    1. Malli on kyllä tosi kaunis. Kakkosena mulla on varmaan vasta EP:n maakuntalapaset. :O

      -Paula

      Poista
  5. Vau, ja ainakin täällä Keski-suomessa nämä olisivat olleet tarpeen juhannuksena!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, oli lännessäkin kylmä, mutta kuulemma täällä vieläkin kylmempi. Mur!

      -Paula

      Poista
  6. Kauniit! Kyllä tänä kesänä kelpaakin lapasia kutoa ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkäpä tutuilla ja sukulaisilla on lupa odottaa multa jouluna villaisia lahjoja, kun näin aikaisin aloitan ;) No, enpä vieä lupaile: aina se on ennen joulua kiirus tullut.

      -Paula

      Poista
  7. On kyllä nätit. Kesälentsua täälläkin sairastettu jo pari viikkoa. Tylsää nämä kylmät kelit!

    VastaaPoista
  8. Vastaukset
    1. Tää herkkä pastelijuttu on nyt mulla päällä ;)

      -Paula

      Poista
  9. Kyllä on kauniit! Ostaisin heti itselleni tällaiset. Kauniita kuviakin kaikki. En aina ehdi kommentoida, mutta seuraan postauksia silti ahkeraan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Mä olen itse toooosi laiska kommentoimaan, vaikka itseäkin aina kaikki kommentit ilahduttavat. Pahoitteluni.

      -Paula

      Poista
  10. Kivat lapaset. Mietin, että onkohan mullakin tuollaiset jossain, jotka mummo on mulle antanut.. Mukavia kesäpäiviä sinne!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saattaa olla! Mun äiti on ainakin tehnyt näitä mustapohjaisina ja jostain luin, että kainuunlapasia pidetään Suomen kauneimpina maakuntalapasina.

      -Paula

      Poista
  11. Vastaukset
    1. Kiitos, esikuvansa olivat vielä jotenkin kauniin talvisen pastellit, mutta nythän onkin kesäm:D

      -Paula

      Poista
  12. Huikean kauniit kirjoneulelapaset!

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.