2014/05/03

Mollan Pohjanmaa

 

Molla Millsin uutta Virkkuri: Muotoja ja pintoja -kirjaa odotettiin piipadoossa kovasti ja heti kun kuulimme, että niitä oli Titityyhyn saapunut, lähti niitä meille kaksin kappalein. Sopivasti pääsiäisenä ehdin selailla kirjaa ja aloitin malttamattomana ensimmäisen. Siihen hätään löytyi Novitan Miami -lankaa, joka on muuten passelia, mutta aika paksua, joten silmukkamääriä piti justeerata. Toisaalta työ eteni aika nopsaan.


Koska Molla Mills on eteläpohjalainen, löytyy kirjan malleista myös kotiseutujen vaikutteita. Ehkäpä ei lainkaan yllättävää, että minunkin koukulleni hakeutu ensimmäisenä Pohjanmaa. Kirjassa tästä oli tehty hieno käsilaukku, mutta minun Pohjanmaani pääsi pikkuisännän sängylle päänaluseksi.

Seuraavaa mallia houkuttaisi jo aloittaa, sillä kirja on täynnä ihanaa inspiraatiota. Täytyisi vain valia minkä niistä valitsisi. Luonnollinen jatkumo olisi tietenkin Lato. Joko teiltä löytyy Mollan uusi kirja tai onko jo valmistakin tullut? Olisi kiva nähdä, mihin malliin olette tarttuneet.

20 kommenttia:

  1. Kivan näköinen! Pitäisi saada kyllä tuo uusi kirja vaikka entisestäkin on juttuja toteuttamatta. On tuossa muita töitä listalla :) Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, suosittelen kirjaa. Siinä on ai-van ihania malleja!

      -Paula

      Poista
  2. Itse odotan myös, että tuota kirjaa pääsen selailemaan! Edellinen kirjakin on tullut selattua moneen moneen kertaan, vaikka en ole vielä mitään siitä tehnyt :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä kirja on mielestäni kaunis myös vain katsella, vaikka toki alkaa sormia kihelmöidä myös, että pääsisi kokelemaankin :)

      -Paula

      Poista
  3. Voi että, kun odotan tuota uutta Virkkuria. Se on nyt äidin luona suomessa joten pitää odottaa kesään ennen kuin pääsen sitä katselemaan. Oijavoi! Ihana tyynynen tosiaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No sinullapa on sitten tiedossa virkkaukentäyteinen kesä! ;)

      -Paula

      Poista
  4. Näyttääpä tyyny hyvältä ja kiva kuviointi. Kelpais mullekin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tätä mallia halusin ekana kokeilla, vaikka en vielä alkuun tiennyt, mikä siitä tulisi. No tyyny nyt ainakin!

      -Paula

      Poista
  5. Ihana! Mullakin kirja tuolla odottaa, että sais jotain puikoille :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, onhan noista malleista vaikea valita, minkä ekana ottaisi käsittelyyn.


      -Paula

      Poista
  6. Onpas hieno! Täällä Piipadoossa tulee aina vain huokailtua teidän kauniiden juttujen perään <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No hei, sulla lähti se tyyny/kravatti/narubikinit silloin talvella niin hyvin vauhtiin, että paraskin puhuja :)

      -Paula

      Poista
  7. Upeat!! Täällä on hyvä ihailla kauniita käsitöitänne ja samalla unohtaa se syksyllä aloitettu villasukka, jonka mies ennusti jäävän ikuisiksi ajoiksi kärsimään yksinäisyydestä. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pyh, nyt näytät sille miehellä ja viimeistään joululahjaksi sukat :D

      -Paula

      Poista
  8. Virkkuri on mahtava, just lainasin sen työkaverille. Eli kirjakauppaa kohti ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä. Ja odotan innolla jo Virkkuri 3-kirjaakin!

      -Paula

      Poista
  9. Mäkin innostuin niin että etsin vanhat Miamit käsiini - minkäkokoisella koukulla väänsit?
    Mulle valikoitui punainen&keltainen pariksi:)Vaikka tuo musta-valkoinen onkin upea!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla on kolmosen koukku, kun se sattui ekana käsiin. Punainen ja keltainen kuulostaa myös räväkältä yhdistelmältä.

      -Paula

      Poista
  10. Toi on niin hieno!! Joutuu ehkä näin pohjalaisena itekkin tekemään! :)
    Mun Virkkuri odottaa postissa noutamista, huomenna ajattelin hakea. JEE :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.