2014/05/28

talvesta selvinneitä


Viime viikolla aurinko paistoi ja ehdin kuvata puutarhassa talvesta selvinneitä kasvejamme. Aika hyvin sieltä tuntuvat nousevan, vaikka talven jäätyä vähälumiseksi niiltä puuttui suojaava hankipeite. Mutta kirsikat ja mustikat kukkivat ja raparpereista, ruohosipulista ja mintusta olisi jo nyt hyvä sato luvassa. Vadelmapensaatkin leviävät niin, että niiden penkkiä ehdin jo vähän leventää ja pidentää. 

 
Jalohortensia ja kärhö puolestaan aloittavat taas kiipeämisensä ylöspäin, vaikka viimeksimainittuja ostin jo lisääkin kärsimättömänä ihmisenä. Perennapenkkiin olen kuopannut million mitäkin, myös sisällä nahistuneita kukanronttoja. Helmililjojen sipuleita olen lisännyt vähän joka syksy ja nyt niitä on ehkä vähitellen sopivasti.
 
 
Ruukkuun istutettiin lopputalvesta jotain, joka siirtyy vielä perennapenkkiin. Saatteko selvää tästä kuva-arvoituksesta, mitä näistä toivottaisiin tulevan?


-Paula

4 kommenttia:

  1. Ompa sulla paljon kaikkea kivaa istutettuna! Nyt kun kaikki on päivitellyt omia puutarhoja, alan itsekkin pikkuhiljaa semmoisesta haaveilemaan, ei olis uskonut.. Mulla on tommonen pieni puutarha ikkunanlaudalla :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toi "paljon kaikkea" kuvaa kyllä hyvin mun puutarhatouhuja. Sisustuksessa olen pelkistäjä, mutta puutarhaan tulee ostettua kokeilumielessä vähän kaikkea kiva. Ja sitten kun en malta tosiaan mitään ronttoja heittää pois, niin kuoppaan ne tuohon perennapenkkiini, jossa ne usein virkistyvät.. Siellä ovat talvehtineet niin sisällä nuupahtaneet kevätesikot kuin hortensiatkin.

      -Paula

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Kiitos Ruut! Mun värikäs puoleni pulpahtaa pintaan näköjään pääasiassa puutarhassa :)

      -Paula

      Poista

Kiitos kommentistasi!

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.