2013/10/06

Ajatuksia ensi kesästä - Asuntomessut Jyväskylässä 2014


Vaikka syksyssä mennään ja talvi on vielä edessä, joltain osin ajatukset ovat jo ensi kesässä. Kuten kesällä kirjoittelin, olen työni puolesta ollut mukana Jyväskylän ensi vuoden Asuntomessuprojektissa ja ensi kevät ja kesä meneekin täysin messujen merkeissä. 


Kesän aikana messukohteiden rakentaminen on käynnistynyt vauhdilla ja viime viikolla oli mukava käydäkin pitkästä aikaa kurkistamassa missä messualueella mennään (kuvien kannalta sattui harmillisen pilvinen iltapäivä). Kaikki messukohteet ovat tulleet tutuksi paperilla, mikä tekeekin entistä mielenkiintoisemmaksi nähdä niiden muotoutuminen konkreettiseksi.


Ja mitkä messut meillä onkaan ensi kesänä luvassa! Kohteet tulevat olemaan monipuolisia ja mukana on useita upeita, erilaisia, keskustelua herättäviä ja mielipiteitäkin jakavia kohteita, aivan kuten Asuntomessuilla kuuluukin olla!

 

Yksi suosikkikohteistani on Talo Luck, joka rakentuu messualueen suosituimmalle tontille. Heidi perheineen rakentaa mielenkiintoista ja varmasti mieleenpainuvaa kotia, jonka rakentumista on mahdollista seurata Talo Luck-blogista.

Ja mikäli haluaa pysyä ajantasalla missä messuilla mennään sekä päästä mukaan behind the scenes- meininkiin, onnistuu se seuraamalla juuri avattua Jyväskylän Asuntomessutoimiston Jyväskylä 2014-parasta aikaa -blogia. 

Moni meistä vierailee vuosittain Asuntomessuilla ja olisikin mukava kuulla mikä saa juuri sinut messuille? Entä mitä sinä haluaisit nähdä Asuntomessuilla ja erityisesti Jyväskylässä?

-Piia

5 kommenttia:

  1. Tänään juuri ajelin entisen kotikaupunkini Jyväskylän ohi ja ihastelin Jyväsjärven takaa nousevaa messukylää. Kovasti asuntomessuja odottelen ja etenkin myös sen vuoksi, että ne on Jyväskylässä ja vielä todella upealla paikalla! Toki messuilta odottaa innovatiivisuutta ja erityisesti toivoisin, että näkisin ensi kesänä kekseliästä keirrätysmateriaalien käyttöä.. Lähinnä sisustusmateriaalien suhteen.

    VastaaPoista
  2. Paikka Jyväskylässä on kyllä upea ja messujen rakentumisen tosiaan näkee konkreettisesti kun moottoritietä ajelee tai Rantaraittia kiertää! :)
    Toivotaan, että kierrätysmateriaaleja löytyisi, myös itse haluaisin nähdä mikä on seuraava askel kuormalavoista eteenpäin.

    -piia

    VastaaPoista
  3. Jännittävää ja mielenkiintoista! Ja miten minä olen näin mahdottoman hidas, että a) vasta nyt kirjauduin lukijaksesi b) tajusin meidän olevan "saman kylän tyttöjä" :)

    Parempi myöhään kun...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tervetuloa vaan lukemaan! :D
      Tosiaan samoilla kulmilla asutaan, vähemmän taitaa täällä blogistaniassa meitä Jyväskyläläisiä bloggareita olla, pitäisikin varmaan jotenkin voimia joskus yhdistää! ;)

      -Piia & Paula

      Poista
    2. Hei! Itse asiassa meitä on täällä yllättävän monta, tässä alkusyksystä huhuilin sisustusalan bloggaajia yhteen. Kymmenkunta löytyi ja marraskuussa meillä on ensimmäinen yhteinen tapahtuma. Jatkossa sitten mukaan vain, mielestäni yhteistyö on kaikkien etu ja uusiin ihmisiin on aina hauskaa tutustua :)

      Poista

Kiitos kommentistasi!

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.