2013/09/01

Kesän lapsi

Kesän lapsi sai tänään virallisesti nimensä ja kun elokuu vaihtui syyskuuksi, alkoivat ilmeisesti myös syksyiset säät. Ehkäpä tälle lämmikkeelle tulee siis piankin käyttöä.

 
Valmistumisen kanssa meni tiukille ja vielä aamulla tämä kummitäti päätteli vimmatusti. Tai ei olisi tullut niin kiire, jos en olisi koko ajan suurentanut projektia. Ensin jänistin värisuunnittelun kanssa niin, että osa paloista ei sitten sopinut tähän peittoon lainkaan (mutta olivat mieluisia kissan leikkeihin).


Alun perin olin myös päättänyt, että reunat saavat jäädä kuusikulmioiden takia sahalaitaisiksi, mutta sen päätöksen ehdin sittemmin perua ja tein reunoihin puoliskakukat ja sivurenojen lovet täytin eri korkuisilla silmukoilla ja pylväillä.


Eilen illlalla päätin lopuksi purkaa reunuksen nirkot ja virkata simpukkareunusta tilalle.


Kokoa on n 80x80 cm ja se on toteutettu Novitan Wool ja Nalle -langoilla.

-Paula

30 kommenttia:

  1. Suloinen peitto. Kauniit värit ja reunat -ihana lahja :)
    Itsellä peittoprojekti ollut tauolla jo vähän aikaa. Ehkä pitäisi kaivella virkkuu taas esille...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nämä tilkkuprojektit ovat tosiaan petollisen aikaavieviä.

      -Paula

      Poista
  2. Ihana, kesän lapselle sopiva peitto. Voi että kutkuttelisi itsekin alkaa urakkaan. Katsotaan, katsotaan..

    VastaaPoista
  3. Aivan ihana peitto! Kyllä kelpaa kummilapsen tuolla köllötellä.

    VastaaPoista
  4. Kaunis peitto, osaisinpa itsekkin tehdä tuollaisen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on pääsääntöisesti perusvirkkausta, mutta vei aikaa melkoisesti.

      -Paula

      Poista
  5. Ihan mielettömän kaunis peitto ja mikä lahja! Upea.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivotaan, että menee tytöllä käyttöön.

      -Paula

      Poista
  6. Aivan hurjan hieno! Kyllä kummilapsen nyt kelpaa. :)

    VastaaPoista
  7. Vastaukset
    1. Kiitos Christa. Olen mielinyt kokeilla tätä kukkamallia jo jonkin aikaa.

      -Paula

      Poista
  8. Ihana peitto ja täydet sympatiat viime hetken päättelyksistä, kuullostaa niin tutulta ;-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, miten se aika meneekin lopputinkaan?

      -Paula

      Poista
  9. UPEA peitto!
    Kauniisti viimeistelty reuna.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se reunus oli sellainen, mitä piti oikein miettiä, kun en oikein löytänyt valmiita ratkaisuja.

      -Paula

      Poista
  10. Hempeät värit, tosi kaunis!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tyttölapselle saa onneksi tehdä välillä oikein lällyhempeää.

      -Paula

      Poista
  11. Aivan todella kaunis! Malttamattomana odotin tämän näkemistä :) Tykkään väreistä ja vieläpä tuostakin, että värit on löytänyt kauniisti paikkansa ja kokonaisuus on aivan mahtava! t. Kata

    VastaaPoista
  12. So beautiful!!!!! What yarn did you use?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Thank you. I mostly used Novita Nalle and Novita Wool, which are 100% wool and 75% wool / 25% synthetic, sport/5 ply weight.

      -Paula

      Poista

Kiitos kommentistasi!

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.