2011/02/11

Sittenkin sukat!


Nämä sukat olivat puikolla lähes vuoden! Ostin kerän Noron sukkalankaa käsityömessuilta viime vuoden huhtikuussa ja loin silmukat sukkaa varten, joka ei kuitenkaan edennyt mihinkään. Kesällä hain ruskean kerän kaveriksi kirjavamman kerän siinä toivossa, että raidalliset sukat syntyisivät nopeammin, mutta edelleenkään ei edistystä. Sukan kyhäelmät kulkivat mukanani joka reissulla ja odottivat neulojaansa, mutta aina oli matkaan eksynyt jotain mukavampaa tekemistä. Nyt vuoden alussa päätin, että nyt nämä on saatava valmiiksi, kallista lankaa ei passaa haaskata, ja uskomatonta kyllä, nyt ne komeilevat jalassani!


En tiedä mikä näistä teki niin hankalat tehdä, raitaneulehan on yleensä nopeaa neulottavaa ja lanka on kauniin väristä ja kovasti kaikkialla kehuttua. Itseäni ehkä häiritsi hieman langan epätasaisuus, välillä todella ohutta ja toisinaan taas kohtuu paksua. Nyt jännitänkin kuinka kauan nämä kestävät, paikoittain lanka on niin ohutta, että epäilevän sukkien kuluvan puhki muutaman käyttökerran jälkeen! Ehkä käytänkin näitä vain pyhäsukkina! ;)

-Piia

5 kommenttia:

  1. Kivan näköiset sukat! Minä oon haaveillut itselleni tuollaisista pitkistä sukista. Ne olis jotenkin niin kivat.
    Mullakin jostain syystä on jäänyt yksi lapsen villatakki puikoille jo puoleksi vuodeksi. Pitäis alkaa tekemään se valmiiksi ennenkuin se on pieni...

    VastaaPoista
  2. Mulla on käynyt Noron kanssa samoin: sukanalku on ollut puikoilla ties miten kauan eikä etene mihinkään. Tuo langan epätasaisuus häiritsee myös minua, valmiin sukan kestävyys epäilyttää. Mutta tosi kivan näköiset nuo sinun sukkasi joka tapauksessa ovat!

    VastaaPoista
  3. Kaunokaiset! Suosittelen pyhäkäyttöä. Mun Norosukat kesti arkikäyttöä kuukauden kun en uskonut sukkalangaksi nimetyn langan kestämättömyyttä sukkakäytössä :( Ainoastaan Lanett on mennyt sukkana rikki nopeammin.

    VastaaPoista
  4. Pyhäkäyttöön siis. Tosiaan ihmettyttää kovasti tämä sukkalangan laatu ja se miten kestämättömältä vaikuttaa. Vaikka kauniit sukat tulikin, en ole ihan vakuuttunut langan hinta-laatu-suhteesta.

    -Piia

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.