2010/08/19

Isompi kassi

Tässä kirjassa on paljoin ihania malleja ja niistä olisi kiva toteuttaa useampiakin.

Aloitin nyt kuitenkin tällä isolla kassilla, johon kuvaa nyt katsellessa voisi varmaan piilottaa ompelukoneenikin.


Malli: The Everything Bag Amy Butlerin kirjasta Little Stitches for Little Ones.
Kankaat: Kangas-Partti

Sisälläkin on runsaasti tilaa ja taskut molemmit puolin, sekä levy erottamassa tilan kahtia.


Tekemiäni muutoksia:

*Sopivia tukikankaita oli vaikea löytää. Pohjaan ja sisäpuolen tilanjakajaan käytin paksua, kiinnisilitettävää verhoiluhuopaa (x2), mutta ohjeen fusible fleeceä ei kaupoista löytynyt. Ompelin siis vanulevyä sen sijaan. Tavallista tukikangasta ei kotoa tarpeeksi löytynyt, joten en käyttänyt (kts. myöh), koska käyttämäni kankaat olivat muutenkin paksumpia kuin ohjeessa.
*Toiseen sisätaskuun ompelin avainnauhan



*Päätytaskuun pieni merkki


Mitä muutoksia nyt tekisin:

*Lisää tukikankaita. Joko tavallista silitettävää kauttaaltaan tai sitten päätyihin ja sivuihin ohuempaa silitettävää huopaa lisäksi.
*Tilanjakajasta puolesta sentistä senttiin lyhyempi, sillä minulla on pahana tapana jättää liian kapeat saumanvarat ja levy jää silloin hieman mutkalle kassin sisään.
*Olkahihnat ovat mielestäni piirun verran liian lyhyet, mutta tajusin sen vasta leikattuani osat, jolloin kangaskin oli loppu.
*Toiseen ulkopuolen päätytaskuun laittaisin vetoketjun, sillä vetoketjullisia taskuja tarvitsee aina.
*Jonkinnäköinen nipsu tai napsu voisi pitää laukkua hieman enemmän kiinni.

Muuta:

Ohje oli tosiaan selkeä, mutta mielestäni hieman liian jenkkityylisen yksityiskohtainen, mikä teki siitä huonosti luettavan. Pitääkö esimerkiksi joka kohdassa mainita, että ompeleen alkuun ja loppuun ommellaan eestaas? Aluksi aikaa meni myös tuumien muuttamisessa senteiksi, sillä olen hukannut mittanauhan, jossa on molemmat mittayksiköt samassa. Harmituksena myös se, että näitä mainittuja tukikankaita pitäisi tilailla, kun tavallisista kangaskaupoista ei löydy.

Loppujen lopuksi kassi valmistui sen kummemmitta mutinoitta. Ihmisuhreilta vältyttiin, eikä suurempia onnettomuuksiakaan sattunut, kun onnistuin jopa pysäyttämään ennen kuin ompelin iPodin kuulokkeen johdon yli. Lopussa kone kyllä takkuili, kun jouduin ompelemaan monen kangas- ja vanukerroksen yli.

Ajattelin aluksi, että voisin tehdä kakkosversion, mutta oli tässä niin monta liikkuvaa osaa, että en ihan heti pistä korjauksiani kokeiluun. Sen sijaan teen varmaan tavoilleni uskollisena jonkin pienen pussukan jämäkankaista.

**EDIT**APUA**EDIT**

Vuorikankaassa pallokuviot eivät menneet lankasuoraan, vaan mutkittelivat sinnepäin. Päällikangas oli suoraa. Tähän tarkoitukseen ei ollut väliä, joten leikkasin lankasuoraan, mutta kertokaahan, miten tekisitte sellaisessa, jossa se näkyy? Leikataanko siis kuvion mukaan vai lankasuoraan? Entä jos kuvio tosiaan hieman mutkittelee; onko silloin ihan turha yrittää sellaista ompelusta, jossa tämän huomaa?

-Paula

2 kommenttia:

  1. Tuosta lankasuorasta ja kuviosta.. Se onkin hankalampi juttu. Noin yleensähän sitä täytyy miettiä pestäänkö tuotetta paljon. Silloin jos pestään, se on aina mutkalla, mutta jos ei niin ei se silloin haittaa jos onkin kuvion mukaan leikattu. Onhan se ikävää jos kuvio näkyvässä paikassa on vinossa, mutta niin se on se on ikävää jos se on kuprulla ja vetää pesun jälkeen..Vaatii kompromisseja. Pikkuisen voi feikata jos kuvio ei kamalan paljon lankasuorassa mene vinoon, mutta on niitäkin kankaita että ero on iso. Nimim. ammatikseen ommellut esim. Marimekon Unikkoverhoja asiakkaille jossa lankasuoran mukaan kuvio menee vinoon....:/

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.