2010/08/05

Pylpyröitä

Helle jatkuu ja mikäs sen ihanampaa, mutta ommella ei paljon viitsi. Eilen piirtelimme lapsen kanssa ympyröitä, lapsi paperille ja äiti kankaalle. Viimeksi mainituista syntyi näin alkuun neljä paria liivinsuojia.


Suojissa on käytetty taskuvaippoijen jämäkankaita ja sama periaate, eli välissä kaksi kerrosta bambuimua ja toisella puolella PUL-kangas, toisella kuivakankaana coolmax. Jos kuppikoosta puhutaan, niin piirsin imut Arabian teema-mukin suuaukolla ja tein "kuorista" kauttaaltaan noin sentin leveämpiä (suom. +2cm halkaisijaan). Imut ompelin siksakilla ja sitten suoralla kuivaliinaan, minkä jälkeen vain koko paketti tiheällä siksakilla yhteen.

Taas huokasin, että olisi se saumurilla nopeampaa ja siistimpää. Lapsikin jaksoi tätä tahtia vain noin yhden parin ajan istua vieressä ja sylissä seuraamassa ompelua, mutta sitten kyllästyi. Ehkäpä joku päivä kannan saumurin kotiin, mutta voisi se ompelukonekin kaivata päivitystä. Ja entäpä se peitetikkikone! Houkutuksia olisi paljon.

Jäävät odottamaan, toimivatko käytössä ennen kuin teen lisää. Kankaanloppuja on vielä monessa värissä ja kuosissa ja muutaman taskuvaipankin saisi ommeltua. Mietin, että mahtaapa olla tyylikkään näköistä, jos paidan läpi kuultavat esim siililaput, joten ehkäpä tarkan tytön valinta olisi neutraalimpi väri, mutta siitä viis...

-Paula

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.