2014/01/25

puolikuuhulluus


Puolikuun muoto on miellyttänyt silmääni jo jonkin aikaa. Puolikuuhulluus alkoi näistä Ferm Livingin puolikuista ja kasvoi lisää tämän Ellokselle ilmestyneen maton myötä. Maton hankkimista lastenhuoneisiin mietin niinkin paljon, että matto käväisi jo ostoskorissa, mutta kerrankin järjen ääni voitti ja totesin, että olemassa olevat matot ovat ihan käyttökelpoiset ja uusia ei välttämättä tarvita. Jotain puolikuuta oli kuitenkin pakko saada ja näinpä avuksi kangasvärit, peruna ja vanha pellavalakana. 


Pukuhuonessa penkkeinä olevat Ratian saaristolaisarkut ovat jo kauan kaivanneet jotain pehmikettä päälleen ja uusi pellavainen puolikuupefletti sopii tähän tarkoitukseen oikein mainiosti! Painojälki ei minun perunastani ollut kovin tasaista, mutta tykkään tuosta värien vaihtelusta ja hailakkuudesta.


Pefletin lisäksi syntyi myös keittiöpyyhe ja aika mainion hameen tyttärelle tällä kuosilla voisi aikaan saada. Ihana Rilla on muuten tehnyt samalla systeemillä maton ja tämä taskalainen tätikin oli puolikuita jo viime kesänä perunalla painanut, varokaa vaan, puolikuuhulluus on siis tarttuvaa! ;)

Rentouttavaa lauantai-iltaa!
-Piia

Ps. Olemme vähän säätäneet blogin ulkoasun kanssa ja banneri koki samalla pientä muodonmuutosta, mitäs tykkäätte?

32 kommenttia:

  1. Tykkään! Meinasin just kehasta ;) <3

    VastaaPoista
  2. Puolikuut on pop. Ja uus banneri - MAHTAVA! Tykkään!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Veit sanat suustani! :D Ja kiitos, mekin tykätään! :)

      -piia

      Poista
  3. Onpa ihana matto! Itse tykkään nimenomaan tuosta vaihtelevasta jäljestä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, minustakin vaihteleva pinta sopii tähän hyvin! :)

      -piia

      Poista
  4. Minäkin hitaastilämpeävä ihminen lämpenin uudesta bannerista välittömästi. :) Less is more.

    VastaaPoista
  5. Hieno! Pitää varmasn itekin ;) ääh, pulin ei näytä banneria, jännitys säilyy huomiseen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Toivottavasti oli jännittämisen arvoinen! ;) Ja siun bannerihan on ihan huippuihana! <3

      -piia

      Poista
    2. Tykkään, ihana banneri (nyt kun sen lopulta näen)! :) Onko teidän omat kirjaimet, vai joku valmis fontti?

      Poista
    3. :D
      Fontin jouduin ihan itse raapustamaan kun tietokoneeni on jostain syystä päättänyt, että hän ei tallenna enää yhtäkään fonttia! ;) Mutta ihan kivan sitä saa pienellä vaivalla näemmä itsekin aikaiseksi! :)

      -piia

      Poista
  6. Hyvältä näyttää banneri ja oih, mitä ihanaa täällä taas on! Itsekin ihastunut puolikuihin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Puolikuut on kyllä kivoja, näitä lisää! :)

      -piia

      Poista
  7. Puolikuuta olen itsekin haaveillut tytön huoneeseen ja Elloksen maton tilasin kotiinkin. Pettymys oli suuri. Se olu kuin päiväpeitto ja jo valmiiksi vähän rispaantunut rikki.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No olipa ikävä kuulla, että matto oli pettymys, tosin nyt ei kyllä harmita niin paljon etten itse sitä ole tilannut, mutta tylsää tuollainen, varsinkin että oli vielä rikkikin!

      -piia

      Poista
  8. Oikein hauska uusi ulkoasu, tykkään! Hyvin paljon tykkään myös noista puolikuista, tein meinaan itekin pieniä tuunauksia Minean paitaan :D.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! <3 Pistä paita näytille pian! :)

      -piia

      Poista
  9. Just haikailin lastenhuoneen seinään Fermin puolikuutapettia, mutta voi olla, että päädyn kuitenkin johonkin toiseen :) Hieno lopputulos!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Laura! Se tapetti on kyllä ihanaa, meillekin sitä voisin ottaa! :)

      -piia

      Poista
  10. Tykkään! Itsekin elloksen mattoa harkinnut, saa nähdä kotiutuuko:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kivakiva! :) Tuossa yllä Jaana kirjoitti, että matto oli aika rimpula, mutta kaunis kun mikä se jokatapauksessa on!

      -piia

      Poista
  11. Tosi tyylikäs banneri ja ulkoasu muutenkin!
    Miten saatkin kuulostamaan kaikki DIY- jutut niin helpoilta. Että ihan tässä puolihuolimattomasti otin perunan ja tällainen upea juttu siitä sitten tuli... Ei vaan onnistu minulta:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Liina!
      Heh, minulle ehkä tärkeämpää on se itse tekeminen kuin lopputulos enkä niinkään mieti miltä lopputuloksen tulisi näyttää vaan teen vaan omaksi iloksi, ehkä se saa sen kuulostamaan helpolta ja niin se kyllä yleensä on! :D Ja sitten jos siitä vielä oikeasti tulee kiva niin mikäs sen parempi, eikä se minullakaan ihan aina mene kuin Strömsössä! :) Tässäkin itseasiassa peruna tipahteli useammankin kerran ihan väärään kohtaaan ja siellä täällä on ylimääräistä väriä, mutta sehän ei haittaa kun kyseessä on käsityö! :)

      -piia

      Poista
  12. Tykkään hirmu paljon uudesta bannerista :) Yksinkertainen ja nerokas

    VastaaPoista
  13. Tilasin juuri tuon maton ja oli kyllä niin pettymys... ihan luru. Mietin juuri, että lähetänkö sen takaisin! Ei pysy yhtään paikallaan enkä ehkä usko sen pysyvänkään paikalla liukuesteenkään avulla... harmittaa!!! Ihana blogi sinulla!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi onpa harmillista kuulla, että matto on osoittautunut pettymykseksi. Mikään ei ole ikävämpää kun tykästyä johonkin, saada se kotiin ja sitten huomata, että tuote onkin huonolaatuinen :/

      Ja kiitos, yhdessä ystäväni Paulan kanssa blogia kirjoittelemme, kiva, että löysit tänne! :)

      -piia

      Poista

Kiitos kommentistasi!

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.