2013/12/12

viisikulmainen himmeli



Himmeli on minulle edelleen yksi joulun kauneimmista koristeista. Lapsuuteni joulut vietimme maalla ja siellä on edelleen useampikin kaunis himmeli tupaa koristamassa. Kuutisen vuotta sitten kävin olkityökurssin ja siellä valmistin itselleni himmelin, joka valitettavasti meni varastossa jokunen vuosi sitten rikki ja sen jälkeen uuden himmelin teko on ollut useasti mielessä. Jossain vaiheessa ajattelin tehdä pilliversion, mutta se jäi vain näiden pienten koristeiden asteelle ja vaikka pilleistä onkin tehty upeita himmeleitä, minulle se ainoa oikea himmelimateriaali on kuitenkin olki.

Näin joku aika sitten Kaisan ihastuttavassa blogissa Etsystä löytyneen monikulmioisen himmelin johon oitis rakastuin ja ajattelin kokeilla vastavaa korvaamaan ainakin toistaiseksi sen ison himmelin, jonka tekeminen vaatisi enemmän aikaa ja kärsivällisyyttä kun tällä hetkellä on tarjolla.


Ensimmäisen tein yritys ja erehdys menetelmällä, mutta toinen olikin jo helpompi tehdä ensimmäistä mallina käyttäen, edelleen kuitenkin aikamoista näpertelyä, jota ei välttämättä ole parasta ajoittaa pitkän työpäivän päätteeksi...Vaikka kuvasta muuta voisikin ajatella, ovat himmelit ihan identtisiä! Harkinnassa on vielä, että ripustaisin ne vastaavasti kuin esikuvansakin oli ripustettu. Ja jos en ihan väärässä ole, muoto on kai virallisesti nimeltään dodecahedron, mutta kutsutaan nyt ihan vain viisikulmaiseksi himmeliksi! :)

-Piia

25 kommenttia:

  1. Onpas kauniita himmeleitä. Mukavaa torstaita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Johanna ja mukavaa perjantaita ja tulevaa viikonloppua sinulle! :)

      -piia

      Poista
  2. Komeita! Tykkään näistä moderneista himmelivariaatioista, niin muodoista kuin materiaaleista. Viime jouluna tein perinteisen himmelin, mutta se meni yhden kaverin mökille, kun en jaksanut enää kesällä sitä katsella. Nyt voisi tehdä uuden.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiittikset! Minäkin pidän näistä moderneista, mutta himmelit ovat minulle niin perinteinen juttu, etten ole ihan varma voiko tätäkään oikeasti edes himmeliksi kutsua, mikä se sitten olisi sitä en tiedä, joten menköön nyt himmelinä! :)
      Ihana, että olit raaskinut himmelisi kaverille antaa, mutta tosiaan tuo säilytyshän on niiden kanssa iso ongelma jos ei jaksa ympärivuoden katsella.

      -piia

      Poista
  3. Aivan ihana! :) Osaisikohan himmeli-keltanokka taikoa moista...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kokeile ihmeessä! :) Pilliversioilla on muuten helpompi aloitella kun materiaali on kestävämpää eikä tarvitse pelätä halkeilua jota oljilla herkästi tapahtuu jos on liian kovakourainen.

      -piia

      Poista
  4. Hieno! Eilen tilasin kaukolainauksesta Himmeli-kirjan, saapumisilmoitusta odotellessa ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti saat kirjan pian ja pääset himmelihommiin! :D

      -piia

      Poista
  5. tosi kauniit. Mistä olet saanut olkia hankittua? Ja mitä olkea olet käyttänyt?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos L! Nämä oljet ovat pyörineet kaapissani jo pitkää, ovat jostain askartelukaupasta aikanaan ostettu. Ruisoljethan ovat niitä aitoja oikeita himmeliolkia, mutta niiden hankkiminen voi olla hankalampaa, googlettamalla varmaan löytyy paikkoja josta niitä voisi ostaa.
      Huomasin myös, että nykyisin on myynnissä myös mittaanleikattuja lasiputkia, jotka on tarkoitettu lasihimmeleidentekoon! Aika hieno idea!

      -piia

      Poista
  6. Kauniit on. Tuossa ylimässä tulee hauskasti tähtikuvio, kun kolmiot osuu sopivasti kohdakkain.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ovat kyllä ilmeikkäitä, suunnasta riippuen ihan erilaisia! :)

      -piia

      Poista
  7. Yksinkertaisen kauniit himmelit! Minäkin haluan tuollaiset - tai edes yhden tuollaisen. :)

    VastaaPoista
  8. On tosi hieno! Itse haluaisin kokeilla erivärisillä pilleillä, sitten kun joskus olisi aikaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin mielelläni joululahjaksi aikaa ottaisin, mutta eipä se taida onnistua! ;)

      -piia

      Poista
  9. Ihania! Näistä inspiroituneena ostin Tiimarin konkurssimyynnistä 2 pakettia olkia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, pitäisi käydä itsekin hakemassa jos vielä löytyisi!

      -piia

      Poista

Kiitos kommentistasi!

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.