2013/12/14

DIY-joulukuusi harjanvarresta



Harjanvarsi on sitten vaan mainio väline siitä kun voi askarrella vaikka mitä! Yöpöydän jälkeen otin käsittelyyn toisen harjanvarren kun kaipasin olohuoneen hyllyyn jotain jouluista mutta yksinkertaista ja näin syntyi harjanvarsijoulukuusi!


Harjanvarresta on sahattu sekä varsi että oksat. Porasin varsiosaan reiät läpi oksia varten ja oksien päihin reiät kiinnitystä varten, kiinnittiminä toimivat tässäkin yöpöydän tavoin puutapit. Kuusenjalaksi sahasin vanerista kaksi palaa, joihin porasin harjanvarren kokoisen reiän, yksikin riittäisi, jos vaneri tai muu vastaava olisi riittävän paksu pitämään kuusen pystyssä. Sitten vain puutapit ja oksat paikalleen ja kuusi on valmis, helppo kasata ja koota! Lopuksi maalasin vielä kuusen valkoiseksi ja kun puuhelmiä oli jäänyt yli helmitähdestä, askartelin vielä oksien väliin pienet puuhelmirenkaat. Minusta kiva pieni yksityiskohta, mutta kyllä ilmankin pärjäisi.


Ihan suoraan ei kaikki reiät tulleet, mutta minusta se tuo vaan lisää kuusimaisuutta, ihan ite kuitenkin tein ja porasin ja kovasti kyllä tykkään! :) Tämä kuusi löytyy muuten tänään myös ihanien Hennin ja Elinan eli SikSakSis-blogin joulukalenterista johon miellä oli ilo päästä mukaan!

-Piia

20 kommenttia:

  1. Kaikessa yksinkertaisuudessaan tosi hieno! Kyllä meillä olis poraamiset delegoitu miehelle :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! <3 Pakko oli porata ihan ite kun inspiraatio iski ja pakko oli saada heti valmista ja mies oli töissä! :)

      -piia

      Poista
  2. Oot sinä kyllä sitten näppärä! Tosi hieno kuusi ja nuo puuhelmet kruunaa koko komeuden! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Marjukka! <3 Olen ihastunut noihin pieniin puuhelmiin nyt kovasti!

      -piia

      Poista
  3. Vastaukset
    1. No mutta mukava, että se kuitenkin kaikessa kamaluudessaan piristi päivääsi! :)

      -piia

      Poista
    2. :D :D Mahtavaa, että vaivautuu kuitenkin ;)

      Poista
  4. Hitsin kiireiseksi on tämä joulukuu heittäynyt (erittäin hyvillä mielin kyllä!), niin ettei blogeihinkaan ehdi! Ihania juttuja teillä täällä vaikka kuinka, olipa mukava lasten nukutustuokio kun näitä kaikkia tutkin, kiitos siis :) Tosi kiva tämä kuusi! Voi kun oliskin joku taso, mihin sellaisen voisi istuttaa. Onko nuo timantit itsetehtyjä, vai jostain ostettu? (mikä ohje/mistä ;))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä tämä joulunaika jokavuosi kiireistä meinaa itsekullakin olla vaikka kuinka hyvissä ajoin aina yrittää olla!
      Timatit on ostettu Iittalan myymälästä, tindra merkkisiä olivat.

      -piia

      Poista
  5. Tämä kuusi on oikein suloinen! Kiitokset vielä, kun saimme esitellä sen myös meidän blogissamme :)

    VastaaPoista
  6. Kiva joulukuusi, meillä on myös Diy-kuusi joka on tehty kelopuunpätkistä (blogistani löytyy kuvia).

    VastaaPoista
  7. Minusta tämä on mainio kuusi! Tykkään juurikin siitä käsill'tekemisen meiningistä, joka kuusesta huokuu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Niina! Käsityön pitää minustakin näyttää käsityölle, täydellistä voi sitten ostaa kaupasta! :)

      -piia

      Poista
  8. Taas aivan liian hieno!! Ja toimii myös joulun jälkeenkin!

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.