2013/02/18

jo neljä vuotta blogia eli nyt arvotaan!

Emmepä me silloin blogia aloittaessamme osanneet arvata miten mukaansatempaava harrastus tämä on! Ja onhan tämä, ihan huomaamatta viime viikolla tuli täyteen jo neljä vuotta bloggaamista! Neljään blogivuoteen mahtuu aika monta sukkaa, lapasta ja mekkoa, kaksi uuttaa kotia ja niiden sisustusta, kahden pienen neitokaisen kaveriksi syntyneet kaksi pikkuveljeä, mukavia hetkiä, kokemuksia ja muistoja, unohtamatta tietenkään kymmeniä ihania kommentteja Teiltä lukijoilta, jotka ehdottomasti kannustavat jatkamaan tämän harrastuksen parissa kenties vielä sen toisetkin neljä vuotta! Kiitos, että roikutte mukana! 

Ja tottahan synttäreitä juhlistetaan pienellä arvonnalla, johon olemme saaneet mukavia palkintoja Poppelista. Me täällä Jyväskylässä olemme onnekkaita, että kaupunkiin mahtuu useampiakin ihania lankakauppoja, joista yksi on juuri Poppeli. Hyvän palvelun lisäksi meitä viehättävät Garnstudion Drops langat, joissa hinta ja laatu kohtaavat ja valikoima langoissa on todella laaja, Poppeli onkin yksi Suomen kolmesta Garnstudion superstoreista, mikä tarkoittaa, että Poppelista ja Poppelin verkkokaupasta on saatavilla koko Dropsin lankavalikoima sekä toki muutakin tuiki tarpeellista puikoista matonkuteisiin ja napeista neuleohjeisiin.


Ja itse arvontaan, jossa palkintona on 30 euron lahjakortti Poppelin verkkokauppaan sekä suloiset ChiaoGoon bambupuikot ja succaplokin pieni puikkomitta vaikka avaimien keraksi heilumaan, kolme onnekasta siis lahjotaan palkinnoilla!


Onnekkaaksi pääsee ilmoittautumaan jättämällä kommentin tähän alle ja lukijat ovat tuplaonnekaita eli saavat kaksi arpaa, ilmoitathan siis kuinka monta arpalappua osaltasi kulhoon pudotamme, ja jotta anonyymit ovat mukana arvonnassa tunnistettavasti, jätättehän nimimerkin. Olisi myös mukava kuulla, millaisia postauksia tykkäätte lukea! Arvonta alkaa hep! ja päättyy 3.3.2013 klo 24.00. Onnea matkaan!

-Piia & Paula

135 kommenttia:

  1. Onnea nelivuotiaalle :)!

    Tottahan toki olen mukana arvonnassa, kahdella arvalla jopa :).

    Minä pidän eniten kotia kaunistavia sisustus-, tuunaus- ja askarteluideoita sisältävistä postauksista, mutta sujuvasti toki ihailen käsityöjuttujannekin.

    Pitkää ikää ja paljon uusia postauksia toivoen,

    Silmäilijä

    VastaaPoista
  2. Jee, arvonta! Tajusinkohan minä nyt ihan tätä... laittakaa mulle 500 arpaa!!! Jospa sillä ainakin voittais. Mutta taisin tajuta väärin, kaks arpaakin on jees.
    Mun sydäntä lähellä on kaikki käsityöt, jotka on tehty kotia varten, vaatteet ja muut ei aina niin innosta, mutta jos askartelut viittaa sisustukseen niin sitten tykkään. paljon.

    VastaaPoista
  3. Isot onnittelut 4-v ja wau mitkä palkinnot! Kahdella arvalla olisin mukana :) Käsityöpostaukset on mun lemppareita, mutta kyllä muutkin on täällä ihania :) !

    VastaaPoista
  4. Poppeli onkin uusi lankakauppa tuttavuus :O)
    Lukijana kahdella arvalla mukana.
    Ja kovasti paljon onnea Blogisynttäreille!

    VastaaPoista
  5. Mukana arvonnassa kahdella lipulla. Itse tykkään erityisesti postauksista, joista saa inspistä itsetehtyihin lahjoihin. Kasailen ideoita aina vuoden mittaan ja alkutalvesta alkaa käsityöpaja joulua varten :)
    T: KatjaVee

    VastaaPoista
  6. Parilla arvalla olisin mukana.
    Itse olen nyt innostunut virkkaamishommista, joten erityisesti kivat virkkausideat ja -ohjeet kiinnostavat.

    VastaaPoista
  7. Yhdellä mukana ja tykkään kaikista käsitöistä ja niitä on kivasti sun blogissa.

    VastaaPoista
  8. Onnea!
    Kahdella mukana ja kaikki postaukset käy, olen "kaikkiruokainen".
    -päivi-

    VastaaPoista
  9. Onnea 4-vuotiaalle :)
    Minä olen uudehko bloginne lukija ja tykkään kyllä ihan kaikesta mitä postaatte.
    Ja kun äsken liityin lukijaksi niin 2 arpaa, kiitos!!

    VastaaPoista
  10. Kahdella arvalla mukana :).
    Kaikki postaukset ovat mieluisia, varsinkin sellaiset joissa esitellään uusia neulomuksia/muita tekeleitä :).

    VastaaPoista
  11. Kaksi arpaa vakkarilukijalle, teidän postaukset ovat kaikki kiinnostavia!

    VastaaPoista
  12. Onnea neljästä vuodesta! :)
    Olen kahdella arvalla mukana :)

    VastaaPoista
  13. Kahdella arvalla mukana! Tykkään kovasti postauksistanne. Erityisesti hauskoja ovat yksinkertaiset ja kekseliäät askarteluideanne! :)

    VastaaPoista
  14. Kaikki neulomiseen liittyvä kiinnostaa.Ihanat palkinnot!

    t.Sirikka

    VastaaPoista
  15. Yhdellä arvalla mukana. Kaikista eniten tykkään lapsiin liittyvistä bloggauksista (kuten lastenhuoneen sisustus).

    VastaaPoista
  16. Kahdella arvalla osallistun ja kaikki käsintehty kiinnostaa.

    VastaaPoista
  17. Nelivuotisonnittelut!! :) Kahdella arvalla mukana. Minua kiinnostaa erityisesti sisustusjutut, mutta kaikki teidän postaukset tulee luettua! ;)

    VastaaPoista
  18. Onnea nelivuotiaalle! Kahdella mukana, olette kyllä kestosuosikki kaikkien blogien joukossa! Olen tainnut seurata blogianne lähes koko neljän vuoden ajan. Kaikki käsityöaiheinen kiinnostaa. Tyylinne kirjoittaa on myös kiva ja helppolukuinen. Kiitos siitä!

    VastaaPoista
  19. Kivaa, mukana kahdella arvalla :)

    VastaaPoista
  20. Onnea! Oma blogini täytti juuri tässä kuussa puolet tämän blogin iästä ;) Kahdella mukaan! Kyllä nyt sattuisi voitto oikeaan aikaan, kun lomautus on päällä ja rahaa lankoihin tuhlattavaksi ei ole :)

    VastaaPoista
  21. Mukana kahdella arvalla. Käsityöpostaukset ovat parasta.

    VastaaPoista
  22. Paljon onnea! Kahdella arvalla mukana ja käsityöaiheiset postaukset kiinnostaa.

    VastaaPoista
  23. Mukana arvonnassa tottakai. kahdella arvalla. Neulekuume meneillään joten kaikki sillä alueella on koukuttavaa lukemista

    VastaaPoista
  24. Onnea!
    Mukana kahdella arvalla tässä ihanassa arvonnassa!

    VastaaPoista
  25. Ei oo tainnut vielä semmoista postausta olla mikä ei olisi kiinnostanut! Joten jatkakaa samaan malliin - ja kiitos tähänastisesta;)
    Mukana arvonnassa kahdella arvalla!

    VastaaPoista
  26. Kahdella arvalla mukana. Neulepostaukset on parhaita.

    VastaaPoista
  27. Kahdella mukana. Teillä on kivoja ideoita melkein mihin vain ;) -Jaana the serkku-

    VastaaPoista
  28. Onnea 4v!
    Mukana kahdella arvalla.
    Tykkään eniten jutuista joissa mukana ohje tai työn syntymisen taustat.

    VastaaPoista
  29. Neljä vuotta mielenkiintoisia posteja on aika hyvin, kippis ja onnea!

    Vakkarilukijana kahdella arvalla messissä.

    Eniten kiinnostaa kaikki, mutta erityisesti lanka- ja ompeluhommat.

    VastaaPoista
  30. Kahdella arvalla osallistun. Onnea kivalle blogille! Minä tykkään eniten monipuolisuudesta, että on vaihtelevaa sisältöä, vaikka teillä on selkeä "oma" tyyli kautta linjan silti.

    VastaaPoista
  31. Kahdella arvalla mukaan! Teidän juttuja on aina kiva lukea, sisällöstä riippumatta!

    VastaaPoista
  32. Onnea hurjasti nelivuotiaalle blogille ja toivotaan monen monta vuotta lisää! :)

    Kahdella arvalla mukana :)Minä tykkään lukea elämää inspiroivia blogipostauksia ;)

    VastaaPoista
  33. Yhdellä arvalla mukana!
    Kovasti paljon onnea teille :D

    Terv. Marika from Jns

    VastaaPoista
  34. Kiitos mukavista ja monipuolisista blogikirjoituksista. Pidän blogista tällaisenaan, en muuttaisi mitään :)

    Olen lukija.

    raverlyssä ruskanlehti

    VastaaPoista
  35. Onnea hienolle blogillesi. Mukana kahdella arvalla.

    VastaaPoista
  36. Kahdella arvalla mukaan, kiva löytää uusi innostavan näköinen blogi :)!

    VastaaPoista
  37. Harvoin salama kahta kertaa samaan puuhun iskee, mutta mukana silti kahdella arvalla :)

    VastaaPoista
  38. Vau, neljä v on kyllä jo supermoisenhyväikä blogille! Onnea! Mää oon niin mukana, kahdella arvalla ja lisäksi toivotan itselleni oikein paljon onnea!!

    Postausten suhteen olen erittäin kaikkiruokainen :) Niin ja saatoin muuten vähä vahingossa eksyä haastamaan teitä tuolla oman blogin puolella... ;)

    VastaaPoista
  39. Onnea neljävuotiaalle!
    Kahdella arvalla mukana. Kaikki postaukset luen, mutta kiinnostavimpia on kaikki käsitöihin liittyvä =).

    VastaaPoista
  40. Onnea nelivuotialle blogille! :)

    Minä olen mukana arvonnassa kahdella arvalla.

    Tykkään lukea kaikenlaisia postauksia blogistanne. Kauniit käsityönne ovat niitä inspiroivimpia ja niistä onkin tarttunut mukaan moninkertaisesti ideoita! :) Kiitos niistä teille! :)

    VastaaPoista
  41. Onnea P&P neljästä vuodesta ja kiitos kivoista ideoista ja hyvistä hetkistä!

    VastaaPoista
  42. Heippahei, kahdella arvalla olen mukana. Pidän erityisesti tuunausvinkeistä!

    - Saana

    VastaaPoista
  43. Onnittelut nelivuotiaalle! :)

    Tykkään kovasti postauksista, joissa olette jonkun näkemänne jutun perusteella tehnyt oman version samasta asiasta, ne saa ajattelemaan asioita ihan uudelta kantilta :)

    Kahdella arvalla mukana, upeat palkinnot teillä on! :)

    VastaaPoista
  44. Onnea menneistä ja tulevista blogivuosista!

    Erityisesti postaukset koskien käsitöitä kiinnostavat ja aivan erityisesti pidän teidän valokuvistanne. Miellyttävät silmää kovasti. :)

    Mukana kahdella arvalla, kiitos!

    VastaaPoista
  45. Jee, onnea teille ja kaksi arpaa minulle, kiitos! :) Onpas kivoja palkintoja tiedossa onnekkaille!

    Käsityöjutut ovat niitä kaikista mieluisimpia.

    VastaaPoista
  46. Onnea Onnea Onnea Onnea!!!!
    Mukana arvanassa. Olen lukia, mainostan omassa blogissa. " arvalla kai mukana. T:) Koralli

    VastaaPoista
  47. Onnittelut! Ihana arvonta =) Mukana kahdella arvalla

    VastaaPoista
  48. Yhdellä arvalla mukana. Blogianne on kiva lukea :). - Nemmuli

    VastaaPoista
  49. Kahdella arvalla mukaan. Neulejuttuja tykkään lukea erityisesti.

    VastaaPoista
  50. Onnea nelivuotiaalle! Käsityöpostaukset ovat kaikista mukavimpia. Yhdellä arvalla mukana.

    VastaaPoista
  51. Kaksi onnekasta arpaa minulle, kiitos. Eniten tykkään lukea ompeluksista.

    VastaaPoista
  52. Onnea nelivuotiaalle! Mhhh, vaikea sanoa mistä tykkään lukea eniten...eniten pidän siitä, että postauksia on monipuolisesti kaikesta!

    Arvontaan osallistun kahdella arvalla.

    -Anu
    BETWEEN two LUNGS

    VastaaPoista
  53. Kahdella arvalla mukana! Olisinpa onnekas.. :)

    VastaaPoista
  54. Onnea neljävuotiaalle! Miellelläni uusi lukija haluaa mukaan arvontaan kahdella arvalla.

    VastaaPoista
  55. Onnea! Kahdella arvalla mukana.

    VastaaPoista
  56. Onnea nelivuotiaalle! Mäkin tykkään kovasti Dropsin langoista, hyvä hinta/laatu-suhde.
    Tykkään käsityöpostauksista, pieni toive vaan: joskus vois olla useampi kuva neuleista että niistä sais paremman käsityksen.
    Mä luen blogeja netvibesin kautta, eli oon lukija sillä tavalla.

    VastaaPoista
  57. Onnea 4v
    2 arvalla mukaan tykkään neulonta jutuista!

    VastaaPoista
  58. Onnittelut! mukaan kahdella arvalla. Ideat käsintehtyihin lahjoihin ovat parasta. mutta kaikki jutut täällä ovat kivoja

    VastaaPoista
  59. Hep, kahdella arvalla mukana! Huikeita palkintoja huikeassa blogissa!

    Tässä blogissa on kaikki kohdillaan ja mulle uppoaa kaikki käsitöihin liittyvät sisällöt.

    Onnea 4-vuotiaalle! :)

    VastaaPoista
  60. Synttärionnea! Kahdella arvalla mukaan arvontaan. Minä tykkään eniten käsityöaiheisista jutuista, mutta kaikki muukin kelpaa.

    VastaaPoista
  61. Hei,

    Löysin vasta viikonloppuna bloginne, mutta heti jäin koukkuun... Onnitelut teille neljän vuoden johdosta. Kaikki käsitöihin liittyvä kiinnostaa. Kaksi arpalappua, kiitos.

    Sähköpostiosoitteeni on miavirtanen@luukku.com.

    VastaaPoista
  62. Oi, arvonta.
    Oon kyllä tykänny lukea teidän postauksia oikeastaan kaikesta. Etenkin nuo neulomiset ja tavaroiden omanlaiseksi muokkailut on kiinnostavia lukea. :) Ja mukava lukea miten toiset oivaltaa kivoja ideoita.

    VastaaPoista
  63. OnNeA!
    Kahdella arvalla mukaan (lukija olen blogilistan kautta).
    Kaikkein kivoimpia ovat neulonta-aiheiset postaukset.

    VastaaPoista
  64. Kaksi arpaa!
    Käsillätekijänä tykkään lukea käsityöpostauksia mutta muukin kiinnostaa.Mukava kun teillä ihana lankakauppa omalla paikkakunnalla!

    VastaaPoista
  65. Hurjasti ONNEA!!!
    Yhdellä arvalla kokeilen onneani arvonnassa.

    -Ritva-

    VastaaPoista
  66. NuuNuun (nuunuun@hotmail.fi)20. helmikuuta 2013 klo 11.35

    Onnea paljon 4-vuotiaalle blogille! Arvalla osallistun.

    VastaaPoista
  67. Kahdella arvalla arvonnassa mukana! Eniten itselle HYÖTYÄ on käsityöpostauksista (neulonta ja virkkaus), mutta tykkään myös kaikenlaisista askarteluun ja sisustukseen liittyvistä jutuista. Onnittelut nelivuotiaalle!

    VastaaPoista
  68. Onnea 4v!

    Lähes tulkoon joka päivä täällä tulee piipahdettua, joten kahdella arvalla osallistun:) Käsityöpostaukset parhaimmat!

    Terkuin Jensku

    VastaaPoista
  69. Onnea on ihana blogi, siis teidän blogi ja mä olen ihan koukussa siihen. Kiitos ja Onnea. Ihania kekseliäitä ideoita teillä. Yhdellä arvalla osallistun arvontaan.

    VastaaPoista
  70. Onnea 4-v ! Kaikki käsityöt kiinnostaa - ompelu,virkkaus,neulonta.
    Poppelissa vierailen sillon tällöin, laadukkaita lankoja!
    Yhdellä arvalla mukana.

    VastaaPoista
  71. Hei ! Paljon ONNEA 4 v. Nyt vasta löysin teidän blogin. On tosi mukava ja kivoja ideoita. Olen mukana kahdella arvalla.

    VastaaPoista
  72. Olen jo pidemmän aikaa lukenut blogianne, mutta eipä ole tullut rekisteröidyttyä lukijaksi. Nyt tuli siihenkin aihetta.
    Onnea nelivuotiaalle!

    VastaaPoista
  73. Oi, huippu arvonta! ♥ tää teidän blogi on myös hyvin piristävä ilmestys :)

    Kahdella arvalla vissiin mukana, ja tykkään kaikista yksinkertaisen hyvistä vinkeistä ja pienistä jutuista, joilla saa kotiaan piristettyä. Sisustusjuttuja siis :)

    VastaaPoista
  74. Heitänpä minäkin yhden arvan soppaanne! Onnea nelivuotiaalle. Vaikka olenkin vasta vähän aikaa täällä seuraillut, niin olette jo nyt lempparilistalla. Kauniit kuvat tuovat aina iloa. Myös diy-juttuja on kiva lukea, niissä vaan on se ongelma, että inspiroituu itse ja sitten asiat to do -listalla vaan lisääntyvät. Joku voisi jossain arpoa lisätunteja vuorokauteen. :D

    VastaaPoista
  75. Yksi arpa kiitos! :)

    Milenna@luukku.com

    VastaaPoista
  76. Onnea synttärisankarille! t. Nea

    VastaaPoista
  77. Onnittelut neljän vuoden työstä ^___^ Itse liityin mukaan vasta tänään kun bongasin noi angry birds-sukkaset.

    Osallistun siis arvontaan :D Eka blogiarvontani ikinä. Toivon blogille pitkää ikää

    VastaaPoista
  78. Ehdottomasti mukana arvonnassa, yhdellä arvalla. Nuo puikot on söpöt!
    -Aada-
    aho_immonen(at)hotmail.com

    VastaaPoista
  79. Onnea!

    Mieluiten luen sisustus- ja käsityöjuttuja! :)

    -JG

    VastaaPoista
  80. Onnea!

    Olen pitänyt blogin nykyisestä linjasta ja postauksien aiheista. Ehkä yksi kiinnostava juttu voisi olla haaveiden kohteet. Siis sellaiset ei työn alla olevat käsityö- tai askarteluideat, joita toteuttaisi jos olisi aikaa, riittävästi taitoja / materiaalia saatavilla tms. Jos tällainen juttu tulisi, niin kuvat olisivat kivat.

    VastaaPoista
  81. Sanon, että yhdellä arvalla mukana, kun en oikein tiedä, voinko sanoa, että kahdella.

    Onnea nelivuotiaalle. Gyldén on kuvannut nelivuotiasta ihmislasta näin: "Ajattelu ja kaikki taidot rikastuvat, monipuolistuvat, syvenevät ja hioutuvat. Hän on entistä uteliaampi, haluaa tutkia, saada selville asioita, nähdä ja näyttää myös muille." Sopinee myös teidän blogiin. :)

    VastaaPoista
  82. Onnea blogisynttäreiden johdosta! Kuten moni muukin, minäkin pidän eniten käsityö- ja askartelupostauksista, niihin liittyviä ideoita täältä blogistaniasta yleensä etsiskelen :)

    Ja kahdella arvalla mukana.

    VastaaPoista
  83. Onnea 4V!
    Hyvä, että keskesin eksyä tänne kivaan blogiin ja osallistumaan ihanien palkintojen arvomtaan!
    Mulle yksi arpa ja rutosti arpaonnea:)

    VastaaPoista
  84. mukana arvonnassa yhdellä arvalla :) Pidän oivaltavita mutta ei liian monimutkaisista esim.neuleohjeista :)

    T:e

    postikaksi( at ) gmail. com

    VastaaPoista
  85. Onnea synttärisankarille! :)

    yksi arpa.

    VastaaPoista
  86. Hihii, onnea 4-vuotiaalle!! Kahdella arvalla keikuttaisiin mukaan.
    -Morgaise

    VastaaPoista
  87. Paljon onnea 4-vuotiaalle synttärisankarille! :) Kahdella arvalla osallistun.

    VastaaPoista
  88. poppeli on ihana lankakauppa:) yhdellä arvalla mukana.
    Kaisa (kaisa_pennanen ät luukku piste com)

    VastaaPoista
  89. kahdella mukana. ja onnea onnea! :)

    x_unrated at hotmail.com

    VastaaPoista
  90. Ihana arvonta, kokeilen kahdella arvalla arpa onnea. mariestrange(at)hotmail.com

    VastaaPoista
  91. Onnea neljästä vuodesta!
    Mukana yhdellä arvalla.
    Kaikki käsityöaiheiset kiinnostaa, ja kaikki muukin. Poppeli ihan uusi tuttavuus.

    VastaaPoista
  92. Onnea nelivuotiaalle!! Blogittomana mukaan yhdellä arvalla :)

    terv. Marika K. Jns

    VastaaPoista
  93. Uusi lukija mukana kahdella arvalla.

    Onnittelut nelivuotiaalle! :)

    VastaaPoista
  94. Onnea nelivuotiaalle blogille! Kahdella arvalla mukana.

    VastaaPoista
  95. onnea 4-vuotiaalle! Mukana kahdella arvalla

    VastaaPoista
  96. Nämä postaukset ovat juuri näin hyviä =)

    Arvonnassa mukana 2 arvalla.

    VastaaPoista
  97. Heippa
    Mukana arvonnassa yhdellä arvalla!

    Ihana uusi blogilöytö!!

    --Saara10-

    VastaaPoista
  98. Ihana arvonta, mukana kahdella arvalla! Neulejutut on minun lemppareitani :) Onnea blogisteille!

    VastaaPoista
  99. Onnea 4-vuotiaalle blogille! Mukana arvonnassa kahdella arvalla (tunnusta: kirjauduin lukijaksi vasta nyt, vaikka aiemminkin olen täällä säännöllisesti käynyt).
    Mieluiten luen neulepostauksia, mutta muutkin mukavia seassa :)

    VastaaPoista
  100. Onnea kivalle blogille! Mukana yhdellä arvalla.

    VastaaPoista
  101. Mukana oon arvonnassa ja säännöllisesti teidän blogianne luen (tosin en ole kirjautunut lukijaksi mutta olen laittanut bloginne linkin blogiini) - olenko siis yhdellä vai kahdella arvalla mukana?
    Kuitenkin paljon onnea ja kiitos hyvästä blogista :)

    VastaaPoista
  102. ONNEA :) ja mukana 2lla arvalla.
    Tykkään kaikista käsityöjutuista,ne on lemppareita, mutta kaikki täällä on ihanaa :)

    VastaaPoista
  103. Onnea 4-vuotiaalle blogille! Niin se aika vaan sujahtaa nopeasti.

    Tykkään bloginne tyylistä, kauniista kuvista ja inspiroivista ideoista. Täällä on mukava tulla aina poikkeamaan.

    Osallistun kahdella arvalla arvontaan. :)

    VastaaPoista
  104. Onnea nelivuotiaalle! Kahdella arvalla arvonnassa mukana! Tykkään lukea kaikenlaisia postauksia, tämä on yksi suosikkiblogeistani :)

    VastaaPoista
  105. Onnittelut nelivuotiaalle blogille! Tykkään lukea kaikenlaisia käsityöjuttuja. :)

    Osallistun kahdella arvalla arvontaan. :)

    VastaaPoista
  106. Onnea! Pitkään olen blogianne lukenut, mutta nyt siitä tuli vasta tehtyä virallista.

    Mukana kahdella arvalla. :)

    VastaaPoista
  107. Mukana ollaan ja kahdella arvalla :) Kiitos söpöisestä blogista!

    VastaaPoista
  108. Onnea, onneksi blogi väsymystä ei ole tullut. Kahdella arvalla mukana.

    VastaaPoista
  109. poppeli on ihana. bloginne on ihana! mukanayhdellä arvalla. hennis

    VastaaPoista
  110. Kahdella arvalla mukana! Tää on ihan huippu blogi :)! Kaikkee tykkään lukea.

    VastaaPoista
  111. Kahdella arvalla mukaan mukavan blogin arvontaan.

    VastaaPoista
  112. Hei,onnea teille! Yhdellä arvalla mukana. Mukavia juttuja teillä,kaikki kelpaa:).
    -Sirpukka-

    VastaaPoista
  113. Yhdellä arvalla kokeilen onneani. Käsityöt kiinnostaa.
    - Susanna maalta -

    VastaaPoista
  114. Yhdellä arvalla mukaan. Iloitsen blogissanne kauniista kuvista ja käsityöjutuista erityisesti.

    VastaaPoista
  115. Onnittelut! Ihastuin bloginne selkeänilmavaan ilmeeseen. Lisäsin blogin myös lukuluettelooni. Eli tulen (kai) kahdella arvalla mukaan arvontaan.

    VastaaPoista
  116. Arvalla mukana. Käsityö jutut on parhautta.

    *Neutroni*
    neutroni@luukku.com

    VastaaPoista
  117. Tykkään erityisesti helpoista neulontajutuista. Osallistun yhdellä arvalla.
    Nimimerkki Neiti Kesäheinä

    VastaaPoista
  118. Onnea nelivuotiaalle! Taisin löytää teidät jo kun oma nelivuotias ihmislapseni oli vielä vauva. Käsityöaikaansaannoksianne ihailen eniten! Kahdella arvalla mukana.

    VastaaPoista
  119. Onnea blogille, neljä vuotta on alati muuttuvassa blogimaailmassa huikean hieno saavutus, jota kannattaakin juhlia isosti. Itse pidän eniten erilaisista virkkausjutuista.
    Olen ihanien palkintojen arvonnassa mukana yhdellä arvalla.
    -lentoemo-

    VastaaPoista
  120. Onnittelut nelivuotiaalle blogille! Kaikenlaiset käsityöt kiinnostavat, liittyivätpä ne sitten sisustukseen tai muuhun. Osallistun arvontaan yhdellä arpalipulla.

    VastaaPoista
  121. Onnea hienosta neljä vuotta jatkuneesta bloggailusta.
    Käsityöt laidasta laitaan kiinnostavat; jos jotain lajia voisi toivoa enemmän niin ehkä kaikenlaista tuunailua.
    Tiputatkos minulle yhden arvan arvontakulhoon, kiitos.

    VastaaPoista
  122. Onnea, todella suuri saavutus. Arvalla haluan mukaan.

    siiseli@mbnet.fi

    VastaaPoista
  123. Onnittelut! 1 arpa.
    minttu47

    VastaaPoista
  124. Suuret onnittelu blogille! :)

    Tykkään blogistanne, täällä esitellään niin monipuolisesti kaikkea, etten osaa sanoa mitään erityistä. Toki, neulominen on lähinnä sydäntäni... Mutta inspiroidun niin erilaisista asiosta, mistä milloinkin. :)

    Kiitos ihanasta blogista! :)

    Kahdella arvalla osallistun. Nimimerkki Narukerä.

    VastaaPoista
  125. Onnea! Lastenvaatteet kiinnostavat kaikista eniten. Yksi arpa minulle.
    Hiisukas

    VastaaPoista
  126. Maijanen osallistuu yhdellä arvalla ja kiittää teitä tyylikkäitä lyylejä neljästä vuodesta. DIY taitaa kiinnostaa eniten, käsityöt silleen yleisesti.

    VastaaPoista
  127. Onnea 4-vuotiaalle! Yhdellä arvalla mukaan!

    ninuska76@luukku.com

    VastaaPoista
  128. Kahdella arvalla mukana ja kaikenlaiset käsityöjutut kiinnostaa eniten. :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.