2010/09/10

Lusikka kirjoneulesoppaan - pariton robotti

Täytyy minunkin oma lusikkani tähän kirjoneulesoppaan työntää. Minun ensimmäinen kirjoneulekokeiluni oli yläasteella, jolloin kunnianhimoinen tavoitteeni oli tehdä itselleni villapaita. No ihan ei onnistunut, paidasta tuli noin kokoa 2 vuotiaalle, siihen jäi kirjoneuleet ja muukin neulominen.

En siis ole ollut, enkä ole vieläkään erityisen taitava kutoja, mutta kuten Paula sanoi, harjoittelemalla taidot ja käsiala paranee. Paulan inspiroimana olen nyt muutaman vuoden puikkoja entistä enemmän heilutellut ja käsiala ja kutomisnopeus paranevat pikkuhiljaa. Ja erityisesti lapsille on mukava kutoa, koska pienemmät työt valmistuvat nopeammin.

Paulan viime aikaisten ihanuuksien ja pikku-ukon akuutin lapastarpeen vuoksi aloin minäkin kirjoneulelapasta kutomaan, ja voin tässä esitellä nyt sitä kirjoneulontaa siitä huonommasta päästä.

Hain kuvioon inspiraatiota SpillyJanen RoboMitts -lapasista ja muokkasin noin 1-2 -vuotiaan kokoon sopivan kuvion. Lapasista näkee, kuinka robotin pään kohdalla ja yläpuolella langanviennit ovat liian pitkät, ja näin ollen neule on liian löysää, joten kuvio menee uuteen pohdintaan ja tämä robotti jää ilman kaveria.

Nyt sitten vaan uutta lankaa puikolle ja parempaa versiota tekemään! Kannustakin siis kaikkia muitakin vaan rohkeasti kokeilemaan. Pieneen lapaseen ei mene paljon lankaa eikä aikaa, eikä se ole niin vakavaa jos joka kerta ei onnistu! Paulan vinkit alta lukuun ja neulomisiin! :)

-Piia

Ps. Jos jotakuta kiinnostaa, ja mikäli versio 2 onnistuu paremmin, voin siitä yrittää jonkinlaisen ohjeen ja kuviokartan(?) kirjoittaa.

2 kommenttia:

  1. Moikka Piia ja Paula!
    Lisäsin bloginne omalle listalleni, toivottavasti tämä on ok. En vielä tiedä näistä blogikäyttäytymisistä hölkäsen pöläystä, mutta ilmoittakaa jos haluatte ottavan pois listalta.
    Työn iloa käsitöiden parissa :)

    Anu

    VastaaPoista
  2. Anu, on kunnia päästä lukulistallesi, käsityöiloa sinullekin! :)

    -Piia

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.