2009/03/11

Jostain näitä taas tupsahti


Nyt jäi jotenkin maatuskavaihde päälle. Kokeilin tehdä sarjana 12kpl maatuskoja. Projektinomaisesti yhtenä iltana valikoin kankaat ja leikkasin, toisena iltana sommittelin ja maalasin kasvoja, kolmantena ompelin ja lopuksi vielä täytin ja ompelin pohjasaumat. Siinä niitä nyt olisi!

Edellisiin maatuskoihin verrattuna tein hieman muutoksia ompelutekniikkaani ja kaavakin muuttui hieman. Ilmeisesti länsimaistumisen paine vaikuttaa maatuskoihinkin, sillä näistä neidoista tuli edeltäjiään kapeampia, ja samalla vähemmän muodokkaita.

Katsotaan, mihin nämä vielä kotiutuvat. Valokuvausta varten kiipesivät kattokruunuun, mikä oli sekä kissan että jälkikasvun mielestä mielenkiintoista katseltavaa.

-Paula

1 kommentti:

Kiitos kommentistasi!

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.