2011/05/09

Valmistui väärään aikaan

Tämä nepalilainen raitaneule syntyi nyt vähän väärään vuodenaikaan, mutta kyllähän se taas ennen pitkää kylmenee ja koska kokoa on reilusti, sopiikin sitten syksyllä paremmin.

Langat (Drops Nepal) olin hankkinut jo helmikuussa ja tarkoitukseni oli palkita itseni yhden tentti rupeaman jälkeen villapaidan neulomisella, mutta kaiken muun keskellä se sitten jäi. Viime viikot on mennyt sairastellessa ja jotain tekemistä oli saatava, muistin langat ja niistä syntyikin villapaita kolmessa illassa! Enpä olisi ikinä uskonut, että voisin joskus sanoa neuloneeni jotain niin pikaisesti, mutta tämä syntyi kuin itsekseen! Ihanaa lankaa, isot puikot ja raitoja, valmista tulee nopeasti!

Neuloin tämän ylhäältä alaspäin ilman saumoja tätä Ruttunutun ohjetta soveltaen. Malli oli todella hyvä ja tätä tulee varmasti sovellettua eteenpäin. En pidä saumojen ompelusta ja aina oikein on minun juttuni, joten tämä toimii!

Nyt sullon villapaidan kaapin perällä ja toivon, että sitä ei ihan pian tarvitse sieltä esiin ottaa! ;) Aurinkoista viikon alkua!

-Piia

5 kommenttia:

  1. Gorgeous!! I wish I had the patience to knit something of this scale

    VastaaPoista
  2. Niin ihanat värit! Melkein toivoisi että se syksy sateineen ja pudonneine lehtineen tuliskin vähän nopeammin...

    VastaaPoista
  3. Todella ihanat värit ja malli :)

    VastaaPoista
  4. Tammi, I'm not very patience either, but this was done very quickly, only in three days! Never thought I could knit something that fast! :)

    Niinu ja Emmi, tuossa Nepalissa on tarjolla tosiaan ihania, toisiinsa hyvin sointuvia värejä, suosittelen! Nimimerkillä kävinpä taas tänään lankakaupassa... ;)

    -Piia

    VastaaPoista
  5. Ihanat värit ja kiva malli, itselläni on tapana muokata ohjeita niin, että selviä mahdollisimman vähin saumoin. =)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.