2010/06/08

Laiskan tytön ompeluksia

Olen suunnitellut jo pidemmän aikaa tekeväni tytölle viimeisimmän Ottobren kesähatun, lierikon. Suunnittelin jo jotain kesäistä ja hörhelöistä pikkuprinsessan unelmaa; sellaista kun neidillä ei vielä ole. Kuinkas kävikään! Käteeni osui kaapin pohjalla odottanut palalaarin helmi ja tällainen tästä tuli. Kaveriksi siis mikäs muukaan kuin kolmen konstin mekko viime vuoden malliin.





Malli: Lierikkö, Ottobre 3/2010 ja kolmen konstin mekko, Ottobre 3/2009
Kangas: Anna Maria Horner, Good Folks, Eurokankaasta.
Koko: Hattu 52cm (50 olisi riittänyt) ja mekko 104 cm (olisi voinut olla vielä pidempi helma)
Muuta: Lisäsin lieriin siksaknauhan ja taaksen nauhan kiristämistä varten, en pelkästään koristukseksi.

Syy siihen, miksi tällainen kangaslöytö oli Eurokankaassa lienee se, että palassa oli muutamia reikiä, mutta osasin kiertää ne leikatessani. Se mikä harmittaa, on että Suomessa näitä "designerikankaita" on hankala löytää. Kangaskaupassa olisi nimittäin kiva valikoida samasta mallistosta muutama yhteensopiva. Nyt en löytänyt tähän mitään sopivaa kangasta kaveriksi, vaikka kangas odotteli kaapissa melkein vuoden ja päädyin siksi "yksinkertainen on kaunista" toteutukseen simppelillä mallilla ja yhdestä kankaasta.

-Paula

7 kommenttia:

  1. Kaunis on kangas:)
    Totta puhut, haastavaa on löytää toisiinsa sopivia kankaita yhden kangaskaupan valikoimista...

    VastaaPoista
  2. Nätti on kangas ja sopii erittäin hyvin tuohon yksinkert. malliin. ja hieno lakki! :)

    VastaaPoista
  3. Hieno kangas ja ihan mun suosikkimalleja nuo kaavat mitä oot käyttänyt. Itsellä ollut myös tarkoituksena jo jonkin aikaa tehdä tuo lierikkö. Ehkä tästä saan potkua :)

    VastaaPoista
  4. Nyt vain kesähelteitä vartoamaan, ainakin varustus on ykkösluokkaa ;.)

    VastaaPoista
  5. Aivan ihana kangas! Ja kaunis setti. Olen samaa mieltä, että olis kiva jos kangaskaupoissa mietittäis kankaiden yhteensopivuutta ja varmasti ne designer kankaatkin menisivät kaupaksi. Minä ainakin ostaisin!

    VastaaPoista
  6. Kauniita molemmat :)! Kangas sopii hienosti sekä lakkiin että mekkoon, ja on kyllä ollut varsinainen löytö. Harvoin näihin törmää Eurokankaassa edes II-laatuisena. Kankaiden yhdisteleminen on kieltämättä hauskaa, mutta sinun tekemäsi setti näyttää ihan täydelliseltä juuri näin :).

    VastaaPoista
  7. Kiitos, kiitos. Kyllähän niitä helteitä kovasti toivotaan. Mekkoja on kiva ommella, mutta riittävästi käyttöä niille ei Suomessa aina ole! Viime vuoden 98cm konstimekot ja 50cm hellehatutkin vielä mahtuvat hyvin, joten mekkovarasto on melkoinen!

    Niin, minen ymmärrä, eikö näitä kankaita kannata kenenkään tuoda maahan ja myydä oikeassa kaupassa? Netistä tilatessa metrihinnat (tai jaardihinnat) ovat ainakin ihan kohtuullisia, mutta mieluummin edelleen ostaisin niin, että pääsisin ihan hiplaamaan kankaita. Ovatkohan vuokrat ja verotus niin lannistavia, että yksi iso kangasketju taitaa jyllätä koko maassa?

    -Paula

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.