Ostin poikani huoneeseen edelliseltä
kesätyöreissulta
messujen sisustusmyymälästä Kodin1:n Annon Lankku-verhon, jota olin jo pitempään huoneeseen
miettinyt. Mallailin verhoa aikani ja päädyin samaan lopputulokseen kun
hunajaisen-blogin
Riikkakin vähän aikaa sitten eli olkoon huoneessa värejä niin kauan kun
ne vain lapselle kelpaavat! Siispä verho on nyt toisessa käytössä,
olohuoneen ruokapöydän päällä pöytäliinana ja passaa kyllä siihen
minusta valtavan hyvin! Pysyköön lastenhuoneet edelleen kovin
väripilkkuina! :)
-Piia
Onpa hauska huomata, että muutkin harrastavat tätä tavraoiden käyttämistä eritarkoituksessa kuin tavaran alkuperäinen tarkoitus :-) Itse ostin vuosi sitten kaksi Marimekon pöytäliinaa ja laitoin ne keittiön verhoiksi. Tykkään muutenkin, että verhot saisivat olla raskaampia kuin usein verhokankaat ovat, joten pöytäliinat olivat juuri minun makuuni sopivia verhoiksi. Ja lisäksi ne olivat normiverhoa leveämpiä, mikä oli myös hyvä.
VastaaPoistaPitäisi vain useamminkin osata ajatella vähän laatikon ulkopuolelle, monille asioille kun voi keksiä uusia käyttötapoja jos vain vähän mielikuvitusta käyttää! :)
Poista-piia