2009/11/29

Kursseilua

Olen viettänyt iltojani ja koko viikonlopun Kansalaisopiston kankaanpainantakurssilla. Päässä on siis viime aikoina vilissyt erilaisia kuvioita, eikä ompelu tai neulominen ole edennyt. Tässä vähän esimakua töistä.

Ensiksi seuloja. Tein kaksi seulaa valottamalla ja yhden vahakaavion.


Painoin vanhoja tuttuja kasseja.


...ja lapselle pupuja...


...ja jotain muutakin pientä, josta tässä mallitilkku ja lisää myöhemmin, kunhan ehtii kuivua ja silitellä.


Paljon tekisi mieli oppia lisää.

-Paula

2009/11/21

Taivahalla syttyi juuri...

"...porkkana ja punajuuri." Näin meillä kotona laulettiin. Näitä lapasia olen himoinnut tehdä koko syksyn itselleni, mutta aina on ollut jotain muuta, joka pitää saada valmiiksi ensin. Nyt nämä ovat valmiit!


Malli: Alkuperäinen idea muokattu Spillyjanelta, peukalossa 24s
Lanka: Novita Wool, paitsi oranssi Nallea.
Puikot: 3mm
Kuvassa se ei näy, mutta lapasissani selkä ja kämmen samalla kuviolla ja peukussa linnunsilmää.

Muistiin itselle mahdollisia toisia lapasia varten:
-joustinneuleesta hieman pidempi
-alkuun useampi krs mustaa oikeaa
-kärkikavennukset myöhemmin, esim. porkkanan lehtien jälkeen
-kärkeen esim. kitchener stich tai muuten päätelty tylppä kärki n. 8s+8s
-toinen vihreä selkeästi tummemmalla tai sitten molemmat lehdet samalla vihreällä. Näin pieni ero ei talven valossa erotu.

-Paula

2009/11/20

Pieneen päähän

Pikku-ukon pientä päätä lämmittämään piti saada hattu. Näin tämän hauskan mallin Vilman blogissa ja kuvan perusteella sitten neuloin siitä oman version kaksinkertaisella langalla, että varmasti on lämmin. Hattu on vielä hieman iso pikku-ukolle, joten korvaläpätkin on taitettu kaksinkerroin, mutta eiköhän tämä ukon kasvaessa vielä sopivaksi muotoudu.

Seuraavaksi olisi työn alla liinailusukat. Ajatuksena on, että varsi tulee normi neuleena ja jalkateränosa huovutettavasta langasta. Vinkkejä otetaan kokeneilta vastaan; oletteko tehneet varren ja jalkaterän erikseen ja yhdistäneet ne huovutuksen jälkeen vai koko sukan yhtenä "pakettina"?

-Piia